On hämmentävää seurata keskusteluja, joissa EU:lta vaaditaan vieläkin pikaisempia toimia Kreikkaan Turkin toimesta työnnettävien turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi. Samat tahot, jotka vastustavat lähtökohtaisesti unionin yhteisen ulko- ja turvallisuus- sekä maahanmuuttopolitiikan rakentamista ovat niitä, jotka ensimmäisenä arvostelevat EU:n toimettomuutta näillä politiikka-aloilla. Jos lusikalla antaa, ei voi kauhalla vaatia.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU on ennen kaikkea valtioiden välinen liitto, jossa päätökset tehdään yksimielisesti. Onneksi unioni on oppinut vuoden 2015 virheistä ja aktivoinut yhteisiä toimia entistä ripeämmin kuten neuvoston kriisinhallintamekanismin, vahvistanut Euroopan rajaturvallisuusviranomaista Frontexia ja mahdollisuuksia nopean rahoitusavun antamiseen.

On ymmärrettävää, että esimerkiksi itänaapurimme Venäjä on huomattavasti merkityksettömämpi tekijä irlantilaiselle ja itävaltalaiselle kuin suomalaiselle. Samoin Turkin raja meille. Mutta ongelmista tulee samalla mantereella nopeasti yhteisiä. Mikäli 1300 kilometrin pituisen Suomen ja Venäjän välisen rajan takana alkaisi liikkua kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, kävisivät linjat meiltä vähintään yhtä kuumina muualle Eurooppaan kuin Kreikasta nyt. Onkin ennen kaikkea meidän pienten EU:n ulkorajavaltioiden etu, että yhteistyöstä tällaisessa tilanteessa on päätöksentekojärjestelmä ja toimintasuunnitelma etukäteen laadittuna.

Eurooppa on tällä hetkellä selvästi Turkin hybridioperaation kohteena. Siihen kuuluvat vaikuttaminen laajasti eri viestikanavissa, valheellisen ja väärän tiedon levittäminen, konkreettiset toimet, kuten turvapaikanhakijoiden päästäminen pois vankiloista ja kuljettaminen rajoille sekä poliittinen painostus. Ennen kuin jaamme sosiaalisen median kanavissa videoita tai kuvia Turkin ja Kreikan rajalta, kannattaa aina varmistaa materiaalin alkuperäinen lähde. Kuvakäsittelyllä, kontekstista irrottamisella ja epäselvällä tai valheellisella viestinnällä voi saada paljon vahinkoa aikaan. Muun muassa tähän juuri hybridioperaatioilla tähdätään.

EU ei voi määrätä minkäänlaisten leirien perustamista yhdenkään unionin jäsenvaltion tai kolmannen maan maaperälle. EU sen sijaan voi tukea leirien perustamista, mikäli esimerkiksi jokin rajavaltio tällaista apua pyytää. Tässäkin kannattaa miettiä, olisiko esimerkiksi Sallan kunta tai Imatran kaupunki valmis ottamaan alueelleen leirejä, joissa käsiteltäisi pahimmassa tapauksessa satojen tuhansien ihmisten turvapaikkahakemuksia koko unionin puolesta.

Mitä unioni voi tehdä, on saada nopeammin rajavartiojoukkoja avuksi ja harjoitella etukäteen toimintaa tilanteessa, jossa ne ovat yhden jäsenmaan komennossa, poikkeuksellisissa maasto-olosuhteissa maassa, merellä ja ilmassa. Unionin jäsenmaat voivat myös tehdä nopeitakin päätöksiä määristä, joita he ovat valmiita hädänalaisia ihmisiä vastaanottamaan konfliktialueilta. Selvä viestintä myös siitä, mitä maat eivät ole valmiita tekemään on yhtä olennaista. Vaikka Kreikan ilmoitus, että se ei käsittele kuukauteen lainkaan turvapaikkahakemuksia on kyseenalainen kansainvälisten lakien valossa, teki maa päätöksen poikkeusoloissa, joissa Turkki selvästi operoi maahantulijamassat liikkeelle levittämällä virheellistä tietoa rajojen avoimuudesta.

Mitä EU ei edelleenkään voi tehdä, on antaa lausuntoa tilanteesta koko unionin nimissä ennen kuin kaikki jäsenmaat ovat sen allekirjoittaneet. Tässä meidän kannattaa miettiä, tulisiko määräenemmistöpäätöksenteko ottaa käyttöön unionissa laajemmin, juuri koskien esimerkiksi yhteistä kannanottoa poikkeuksellisessa tilanteessa. Silläkin ehdolla, että muutamien jäsenmaiden johtajat sanoutuisivat kotimaan politiikan vuoksi niistä irti. Nyt eri instituutioiden nimissä annetut lausunnot ja niiden puheenjohtajien marssittaminen alueelle näyttävät ulkovaltojen silmissä lähinnä siltä, että unionilla ei edelleenkään ole yhtä puhelinnumeroa, johon soittaa.