Miltä kuulostaa laki, jonka mukaan 30 prosenttia Netflixin ja HBO:n sekä muiden suoratoistopalveluiden tarjonnasta tulee olla eurooppalaista? Jo tässä vaiheessa tarkennan, että kaikki blogissa esittämäni näkemykset ovat täysin henkilökohtaisia, eivätkä edusta työnantajani kantaa. Mielestäni tällainen laki kuulostaa protektionismilta. Tästä huolimatta lähes kaikki Euroopan parlamentin jäsenet, tiettävästi vapaata markkinataloutta kannattavatkin, äänestivät tällä viikolla kyseisen esityksen puolesta. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat yrittäneet vastustaa esitystä neuvostossa, mutta jäänemme yksin jäsenmaiden varjellessa kulttuuriperintöään. Eurooppalaisen kulttuurin vaalimisessa ei ole mitään vastustettavaa, päinvastoin, mutta pakkokiintiöillä, vapaan markkinatalouden toiminnan vastustamisella ja ylisääntelyllä ei saavuteta kestäviä tuloksia sen enempää maanosamme kulttuurituotannon tukemisessa kuin kisassa Atlantin yli. Todennäköisin tulos on kuluttajahintojen nousu ja Euroopan ulkopuolisen tarjonnan kaventuminen.

Entä miltä kuulostaa vero, joka ei perustu yrityksen tulokseen tai arvonnousuun vaan kaupankäyntiin ja myyntiin? Veron perustuessa tuoton sijasta liikevaihtoon on mahdollista, että veroa joutuu maksamaan, vaikka kyseessä oleva liiketoiminta olisi tappiollista tai tuottaisi vain niukasti voittoa.

Eurooppalaisten lainsäätäjien käsissä oleva esitys laittaisi digialan yritykset maksamaan ylimääräistä kolmen prosentin liikevaihtoveroa, joka perustuu esimerkiksi mainostilan myyntiin digitaalisella alustalla, käyttäjien välisten digitaalisten alustojen tarjoamiseen tai käyttäjädatan siirtoihin. Palveluntarjoaja, kuten suomalainen Supercell, maksaisi veroja palveluidensa kulutuspaikan mukaan, eikä sinne, missä tuote on luotu ja rakennettu markkinakelpoiseksi. Toisin sanoen nyt Suomeen saadut verotulot menisivät suurelta osin väkirikkaampiin jäsenmaihin, kuten Saksaan ja Ranskaan.

Veron ajatus on osua suuriin digialan yrityksiin, mutta sen sijaan se keihästää todennäköisesti ensisijaisesti vientivetoisten jäsenmaiden kasvavia digialan yhtiöitä. Vaikka yritys ja sen innovaatio olisi kehitetty Suomessa, kilahtaisivat veroeurot eteläisempien jäsenmaiden taskuihin, koska suurin osa palveluiden käytöstä tapahtuisi Saksassa tai Ranskassa. Tämä tarkoittaa myös kaikella todennäköisyydellä investointien vähentymistä tutkimukseen ja tuotekehitykseen yritysten pienemmissä kotimaissa. Samoin jäisimme auttamatta nuolemaan näppejämme saatavien osalta, kun otetaanhuomioon todennäköinen palvelujen hintojen nousu, uudet hallinnolliset kulut yrittäjille ja verottajalle sekä vaikutukset kilpailukyvylle.

Miksi digialan yritykset nähdään edelleen erillisinä muista yrityksistä? Lähes kaikki yritykset ovat jossain määrin digitaalisia tänä päivänä. Jotta peli olisi reilua, tulisi kaikkia yrityksiä verottaa samalla tavalla sen perusteella, missä arvo ja tuotto syntyvät.

Olen lainsäätäjien kanssa samaa mieltä siitä, että Googlen ja Facebookin kaltaisten jättiyritysten verojärjestelyt ovat ongelmallisia, mutta veronkiertoa ja veropohjan rapautumista tulee torjua ensisijaisesti kansainvälisesti, ei rokottamalla eurooppalaisia kasvuyrityksiä ja pieniä jäsenmaita. Paras keino digitaalisen talouden verotuskysymyksiin vastaamiseksi on hakea ratkaisuja globaalisti esimerkiksi G20-maiden tai OECD:n piirissä. Verottamalla ja ylisääntelemällä digitaalista kehitystä Eurooppa sahaa vain omaan nilkkaansa ja jättää kasvuyritykset nilkuttamaan kansainvälisessä kilpailussa.

Yleistyvän sanonnan mukaan uusien teknologioiden saralla Yhdysvallat on tieteen kehto, Kiina niiden käyttöönoton ja Eurooppa sääntelyn. Tästä meidän pitää olla huolissamme niin eurooppalaisten työpaikkojen, talouskasvun kuin innovaatioiden ja hyvinvointimme vuoksi. Varmin tapa rapauttaa eurooppalainen kilpailukyky on antaa väärän ja liiallisen sääntelyn kautta kilpailuetua vanhanaikaisille, ei-digitaalisille toimintamalleille, mikä johtaa käytännössä siihen, että eri aloille ei synny tarpeeksi suuria kannustimia toiminnan uudistamiseksi. Tämä johtaa väistämättä eurooppalaisten rampojen ankkojen kujanjuoksun tappioon globaalissa kilpailussa. Meidän on korkea aika herätä todellisuuteen, jossa digitaalisuus ja digitaaliset sisämarkkinat eivät ole erillinen todellisuus vaan kiinteä osa kaikkea tavaroiden ja palveluiden tuotantoa. Ne ovat myös osa elämäämme ilman, että Euroopan unioni valitsee puolestamme, minkä maalaiset elokuvat viihdyttävät viikonloppujamme.

Categories: Digi