Monet meistä muistavat liiankin elävästi Euroopan vuosien rypemisen viimeisimmässä eurokriisissä ja Kreikan tilanteen jopa traagiset käänteet. Noista vuosista lähtien taloustieteilijät ja muut valveutuneet euroaluetta seuraavat asiantuntijat ovat toistaneet hokemaa valuutta-alueen valuvioista ja perusteiden kuntoon laittamisesta hyvän sään aikana. Seuraava myrsky on tehnyt tuloa jo hyvän aikaa, mutta yhteisvaluutan vankan perustan valaminen on edelleen kesken.

Jälkiviisauden jakaminen euron perustamisaikojen päätöksistä on helppoa. Menneisyydessä eläminen ei kuitenkaan edesauta tässä päivässä pärjäämistä saati huomiseen varautumista. Ennustan monen taloustieteilijän tavoin, että seuraava talouden taantuma leviää meille jo lähivuosina. Lisäksi jokaisen asuntovelallisen kannattaa varautua korkojen nousuun jo ensi vuonna, kuten Euroopan keskuspankki on ilmoittanut tapahtuvan. Nyt jos koskaan meidän on pystyttävä viimeistelemään euron perusta, eli talous- ja rahaliitto, tai edes saattamaan se kohtuullisen kestävään tilaan ennen seuraavaa taantumaa. Se on meidän kaikkien etu.

Mitä meidän sitten pitäisi tehdä ja miksi euroalueen parantaminen on tärkeää meille kaikille suomalaisille? Tässä vaiheessa totean jälleen, että kaikki blogissa esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta työnantajani kantaa.

Ensinnäkin meidän tulee pystyä vähentämään pankkijärjestelmämme riskejä ja saatettava pankkiunioni loppuun. Pankkiunioni tarkoittaa käytännössä sitä, että varmistamme eurooppalaisten pankkien olevan niin vahvoja, että meidän veronmaksajien rahoja ei käytetä niiden pelastamiseen. Samalla on edistettävä toimivaa pääoman saantia ja liikkuvuutta sekä jäsenmaiden välisten taloudellisten erojen tasoittamista. Kaksi viimeistä ovat haastavampia taputella, mutta pankkiunionin suhteen voimme tehdä reippaitakin päätöksiä, etenkin jos me kansalaiset niitä äänekkäämmin vaadimme. Ja meidän kannattaa vaatia, sillä en usko, että yksikään meistä on valmis pelastamaan Italian pankkeja tai populistihallinnon kasvavalla velkamäärällä rahoittamaa julkista taloutta.

Toiseksi on koko euroalueen etu, että rahoitusvakaus turvataan mahdollisissa kriisitilanteissa. Meidän tulee muistaa, että kriisi voi kolkuttaa joku päivä myös omalle ovellemme. Pankkiemme kansallisten talletussuojien on oltava kunnossa, jotta ne takaavat säästömme sekä hyvän että huonon päivän varalle. Tähän ei mielestäni tarvita yhteiseurooppalaista talletussuojajärjestelmää. Tietty yhteinen katastrofivakuutusvaranto meillä on kuitenkin oltava Euroopan tasolla takataskussa, mutta tästä ei saa syntyä minkäänlaista harhakäsitystä siitä, että rahaliitto koppaa kiinni aina heikon hetken tullen. Tästä syystä tuen ehdollisuus on avaintekijä. Paremmin hallitut yhteiset pelisäännöt ja etukäteisvalvonta ovat lähtökohtia, joista ei voida tinkiä.

Kolmanneksi on selvää, että yhteinen valuutta-alue vaatii tiettyä yhteisvastuullisuutta, mutta mielestäni tämä ei saa perustua automattisille tulonsiirroille jäsenmaiden välillä. Euroalueelle on esitetty erilaisia automaattisia tasausjärjestelmiä, joista esimerkiksi työttömyyden noustessa tai investointien laahatessa muiden euromaiden jäljessä siirrettäisiin varoja heikommin menestyvien maiden tueksi. On myös esitetty riskittömien Euroopan tason valtionvelkakirjavakuudellisten arvopaperien luomista, mutta mikäli näille olisi ollut kysyntää, olisivat ne varmasti markkinoiden toimesta jo syntyneet. Mielestäni automaattisille tasausjärjestelmille ja riskittömien sijoitusinstrumenttien luomiselle ei ole välitöntä tarvetta.

Kansallisen vastuun korostaminen ja katastrofivakuutus ovat järkevämpiä vaihtoehtoja. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenmaiden on pysyttävä yhteisesti sovitussa valtionvelan tasossa ja budjettikurissa. Mikäli näin ei tapahdu, komission ei pidä ainoastaan uhata sanktioilla, vaan niitä tulee myös tarpeen vaatiessa käyttää. Karu totuus Italian tilanteesta voi valjeta maan päättäjille nopeasti, jos markkinoilta ei enää irtoa lainaa heikentyneen luottoluokituksen vuoksi. Siinä tapauksessa meidän on varmistettava, että muut euromaat eivät joudu leväperäisen talouspolitiikan maksumiehiksi.

Neljänneksi meidän on välttämättä katkaistava pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys. Toistaiseksi jäsenmaat voivat käytännössä pelastaa oman maansa pankkeja, ja pankit voivat ostaa rajattomasti kotimaansa valtion velkakirjoja. Tämä aiheuttaa väistämättä epätasapainoa ja epävarmuutta euroalueelle, samoin kun hallitsematon roskaluottojen määrä pankkien taseissa. Mikäli jonkun euromaan tilanne pahenisi valtionvelkakriisiksi, on meillä oltava käyttövalmiina mekanismi valtioiden hallitun velkajärjestelyn toteuttamiseksi sekä yhtenäisemmät konkurssilainsäädäntökäytännöt jäsenmaissa. Tätä tarvitaan sekä mahdollisen kriisin rauhoittamiseksi että yhteisvastuun rajoittamiseksi. Kreikan osalta tämä on liian myöhäistä, mutta menneestä on hyvä oppia.

Näen jo silmissäni iltapäivälehtien kirkuvat otsikot suomalaisten veronmaksajien rahojen valumisesta pitkin Euroopan mantuja, mikäli muun muassa näiden valuvikojen korjaamisessa ei ryhdytä viimeistään nyt sanoista tekoihin. Jokainen voisi jälkiviisastelun sijaan parantaa huomispäivän näkymiään jo hyvän sään aikana luomalla painetta poliittisille päättäjille saadaksemme varautumispuskurit rakennettua nyt, eikä vasta myrskyn silmässä pyristellessämme. Jälkiviisaus on helppo laji, mutta meitä suomalaisia ei tunneta muualla Euroopassa helpoista historian ja yhteiskunnan rakentamisen vaiheista. Nyt on myös meidän aikamme osoittaa vahvalla ja taitavalla poliittisella johtajuudella, miten vaikeuksista päästään voittoon.

Categories: Talous