Pääministeri Rinteen ulostulot niin Brexitin aikataulusta, eläkerahojen irrottamisesta kuin EU-budjetistakin saattaisivat huvittaa, mikäli niillä ei leikittäisi maamme taloudella ja kansainvälisellä uskottavuudella. Suomen hallituksen talous- ja budjettitoimien seuraaminen niin kotimaassa kuin EU-tasollakin on kylmää kyytiä.

Brysselissä odotettiin Suomen EU-puheenjohtajakautta lähes poikkeuksetta positiivisin ja luottavaisin mielin. Suomen perinteisesti asiantunteva ja ammattitaitoinen ote unionin budjettineuvotteluihin osui erittäin tärkeään saumaan. Odotuksista huolimatta maamme neuvottelutaktiikkaa ja poliittisia ulostuloja on suomittu tänä syksynä Brysselissä ja jäsenmaissa oikein olan takaa. Budjettineuvottelujen historian valossa Suomen mahtipontiset puheet neuvottelujen loppuun saattamisesta tämän vuoden aikana kuulostivat erittäin oudoilta, sillä poliittinen paine ei ole vielä lähelläkään vaadittavaa tasoa. Yleinen käsitys Brysselissä oli alun alkaenkin, että neuvottelut saatetaan todennäköisimmin maaliin vasta vuoden kuluttua Saksan puheenjohtajuuskaudella. Puheiden sijaan Suomen odotettiin keskittyvän neuvottelemaan koko unionin kannalta tärkeistä budjetin rakenteellisista uudistuksista jäsenmaiden välisen dynamiikan tuntevalla järkevällä taktiikalla.

Komissio esitti Britannian EU-eroa ennakoiden, että vuosina 2021–2027 EU:n budjetti olisi kooltaan 1,11 prosenttia EU-maiden bruttokansantuotteesta. Tavoitteena oli saada lisäyksiä muun muassa opiskelijavaihto-ohjelmaan, rajaturvallisuuteen, tutkimukseen, digitalisaatioon ja muuttuviin turvallisuusuhkiin vastaamiseen. Suomen kompromissiesityksessä budjetti kutistui jo tässä vaiheessa 1,03–1,08 prosenttiin. Samalla painopiste siirtyi takaisin kiisteltyihin maatalouteen ja aluekehitysrahoihin. Linjausta on ihmetelty kansainvälisessä lehdistössä Yhdysvaltoja myöten, eikä ihme. Yksi häviäjistä tällaisessa menneisyyteen katsovassa esityksessä on Suomi itse.

Suomelta odotettiin merkittävästi kunnianhimoisempaa ja taktisempaa otetta. Tässä vaiheessa neuvotteluja tavoitetaso kannattaisi pitää korkealla ja keskittyä miettimään, miten uudistaa budjettia niin, että se vastaa tulevan vuosikymmenen uusiin haasteisiin, sekä miten unioni voisi kerätä itselleen varoja muultakin kuin jäsenmailta suoraan tulevista maksuista. Sekä jakaa niitä reilummin kuin nyt. Komissio on esittänyt tähän ratkaisuksi muun muassa muoviveroa, päästökauppatuloja ja yhteiseen yhteisöveropohjaan perustuvia maksuja. Jäsenmaat tuntien uudistusten ajaminen ei kiistämättä ole helppoa, mutta hanskojen tiskiin laittaminen tässä vaiheessa osoittaa joko vision, järkevän neuvottelutaktiikan tai molempien täydellistä puuttumista.

Brysselissä on riittänyt ihmettelemistä myös hallituksen kotimaan talouden hoidossa, johon myös IMF kiinnitti tuoreeltaan huomiota. Hallituksen talousarvio kasvattaa julkisia menoja noin 1,7 miljardia euroa vuonna 2020. Nykymenolla Suomi vaarantaa unionin kasvu- ja vakaussopimuksen ehtoja, mistä se on perinteisesti kärkkäästi ollut valmis suomimaan muita jäsenmaita. Eikä hallituksen menolisäyksille näy loppua. Nettomääräisesti menoja on lisätty tänä vuonna jo lähes 500 miljoonaa euroa. Julkisen talouden tasapaino onkin heikentymässä kiihtyvään tahtiin samaan aikaan kun talouskasvu jatkaa hidastumistaan. Hälytyskellojen tulisi soida viimeitään tässä vaiheessa, kun merkittävin vientimaamme Saksa vältti viimeisimmissä tilastoissa vain niukasti vajoamisen tekniseen taantumaan.

Hallituksen politiikka on kuin käyttöluotolla rahoitettu ikuinen joulu. Kaikille kaikkea ja kaikkialle. Sen sijaan Suomen tulisi keskittyä järkevään taloudenpitoon ja ammattitaitoiseen EU-tason politiikan hoitoon. Vahva valtiontalous ja järkevämmin toimiva EU ovat viennistä elävän pienen pohjoisen maamme suurimpia valttikortteja ja elinehtoja globaaleilla markkinoilla.

Mikäli hallitus on tosissaan asettamansa työllisyystavoitteen kanssa, johon sen koko taloudenpito tällä hetkellä nojaa, kotimaan tasolla sen kannattaisi aloittaa houkuttelemalla Suomeen työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta, saamalla ihmiset liikkumaan työn perässä myös maan sisällä, luopumalla työvoiman tarveharkinnasta ja mahdollistamalla ihmisten pääseminen kiinni työhön heti maahan saavuttua. Työn tuottavuus on avainasemassa veroeurojen lisäämiseksi. Tähän liittyy olennaisesti myös kannattava ja kannustava yrittäminen, johon puolestaan eivät kuulu yritystuet, kuten IMF tällä viikolla totesi. Samoin hallituksen kannattaisi luopua väkinäisestä alueellistamisesta ja keskittyä sen sijaan aluekeskusten ja toimivien liikenneratkaisuiden kehittämiseen sekä viedä maaliin aidosti tasa-arvoinen perhevapaauudistus, jotta kummankaan sukupuolen euroa ja eläkekertymää ei tarvitse tulevaisuudessa korjailla jälkikäteen.

Tällä hetkellä Suomi tuntuu harjoittavan Kekkosen aikaista alueellistamispolitiikkaa, jäseneksi liittymisen aikaista EU-politiikkaa ja Antti Rinteen historian kirjoihin eittämättä jättävää sosialistista tulonjakopolitiikkaa ilman, että on mistä ottaa. Ja matka jatkuu.

Categories: EUTalous