Olen istunut viimeisten vuosien aikana monesti Euroopan komissiossa kokouksissa, joissa käsitellään maanosamme tulevaisuutta monelta kantilta. Yhden asian oppii nopeasti: Eurooppa ja sen tarpeet näyttäytyt hyvin eri valossa Saksasta, Irlannista, Luxemburgista tai Suomesta käsin katsottuna. Jokaisella maalla on myös hyvin erilaiset valtit etujensa puolustamisessa. Minulta kysytään usein, miksi haen mepiksi, vaikka aloiteoikeus ja lainsäädännön toimeenpanon seuranta antavat komissiolle merkittävän valta-aseman EU:ssa. Virkamiehenä pystyy kuitenkin vaikuttamaan vain tiettyyn rajaan asti ja mielipidevaikuttaminen on rajallista. Nyt jos koskaan unioni tarvitsee osaavia tämän päivän ja huomisen puolustajia, joilla on äänestäjien tuki tehdä asiat järkevämmin. Menneen komission ja parlamentin kausi on hyvä esimerkki siitä, miten erityisesti digitalisaation osalta tarvitsemme sukupolvenvaihdoksen unionin päätöksenteossa.

EU julistaa juhlapuheissa haluavansa olla edelläkävijä digitalisaatiossa ja erityisesti tekoälyn ja muun rajoja rikkovan teknologian kehityksessä. Samaan aikaan se kuitenkin ylisääntelee digimarkkinaansa, uhkailee digiverolla ja pakottaa lainsäädännöllä digialustat asentamaan automaattisia sisältösuodattimia. Tämä on käytännössä mahdoton yhtälö.

Ensimmäinen surullinen esimerkki ylisääntelystä ja digitaalisen talouden ymmärtämättömyydestä oli tänä keväänä läpirunnottu tekijänoikeuslainsäädäntö, jota Suomi vastusti, mutta monet mepit kannattivat. Suomessa 90 prosenttia tekijänoikeustuloista tulee peli- ja ohjelmistoalalta. Uudistus ei tuota lisäeuroja suomalaisten artistien kukkaroon, mutta kaventaa meille erittäin tärkeiden alojen toimintakenttää. Tekijänoikeusdirektiivin lopputuloksesta vastaavat jäsenmaat itse. Pallo siirtyy seuraavaksi suomalaisille lainsäätäjille, joiden on ratkaistava, minkälaista sisältöä aletaan suodattaa ja millä kanavilla. Käytännössä sisällön syynääminen vaatii automaattisia filttereitä, sillä millään nais- tai miesvoimalla sitä ei tehdä. Tämä ja etukäteissensuuri tarkoittavat sitä, että alustoilta poistuu paljon sellaista tavaraa, mitä ei tarvitsisi poistaa, ja moni postaus jää sinne myös lataamatta. Kun sensuuri palaa keskuuteemme 2020-luvulla, kasvaa myös vapaan internetin puolustajien tarve.

Toinen esimerkki menneen maailman ajattelusta on komission esittämä digivero, joka siirtäisi digitaalisen liiketoiminnan verotusta sinne, missä tuotteita kulutetaan, eikä sinne, missä liiketoiminnan arvonlisäys tapahtuu. Ajatus isojen digialan yritysten verotuksesta kuulostaa periaatteessa houkuttelevalta, mutta ei valitettavasti toimi käytännössä. Kyseinen vero hyödyttäisi isoja valtioita, kuten Saksaa ja Ranskaa, joissa kulutus on suurinta. Maat, joissa on paljon pääkonttoreita ja tuotekehitystä, mutta vähän väestöä eli kuluttajia, kuten Suomi, Hollanti ja Irlanti, kuuluisivat auttamatta häviäjiin. Toteutuessaan digivero olisi kolme prosenttia isojen yhtiöiden liikevaihdosta liikevoiton sijaan, eli koskisi myös tappiollisia yrityksiä. Kasvuyritysten ja digitalisaation tukeminen jäisivät jälleen korulauseiksi. Lisäksi tänä päivänä todella suuri osa liiketoiminnasta on tavalla tai toisella digitaalista.

Otetaan vielä yksi esimerkki. Venäjä on sekaantunut useisiin vaaleihin länsimaissa. Siksi Euroopan komissio vaatii, että sosiaalisen median kanavat puuttuvat ulkovaltojen vaalivaikuttamiseen. Tavoite on kohdillaan, mutta jälleen toteutus ontuu pahemman kerran. 80-luvun lapsena ja Facebookissa sen alkutaipaleelta lähtien mukana olleena saan vilunväreitä, kun vaatimuksia sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan tiedonjakoon ja mainostamiseen puuttumisesta esittävät ihmiset, jotka eivät itse edes käytä kyseisiä kanavia. Facebook on nyt alkanut sensuroida sisältöjä ja automaattiset filtterit tarkastavat mainokset ennen julkaisua. Osa mainoksista läpäisee sensuurin, joskin muutaman päivän viiveellä, eikä Facebook tarjoa ymmärrettäviä perusteluita päätöksilleen olla hyväksymättä osaa mainoksista. Kolmen päivän kuluttua julkaistava mainos on auttamattomasti jo vanha.

Meidän on aika siirtyä ajattelussamme uudelle vuosituhannelle ja nähtävä digitaalisuus osana kaikkea taloutta ja toimintaamme, ei erillisenä maailmana, joka vaatii erillissääntelyä. Samat lait lapsipornon levittämisestä terroristiseen toimintaan pätevät niin digitaalisessa kuin analogisessa maailmassa. Samoin verot maksetaan kuten muussakin yritystoiminnassa. Veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua tulee kitkeä, mutta tietty maiden välinen kilpailu yritysverotuksessa on tervettä. Erillinen digivero on tarpeeton.

Tekoäly tarvitsee kehittyäkseen dataa. Jotta eurooppalaiset alustayritykset kehittyisivät ja menestyisivät, on niiden liiketoimintaympäristön oltava kasvua tukeva ja mahdollisimman laajoille markkinoille pääsyn helppoa. Kun unioni yrittää amatöörimäisesti puuttua isojen amerikkalaisyritysten toimintaan Euroopassa, onnistuu se lähinnä hidastamaan omien digiyritystensä ja -markkinansa kehitystä. Jenkkifirmat ovat isoja, koska niillä on Pohjois-Amerikassa suuri kotimarkkina ja selkeät edellytykset toimia. Samasta syystä eurooppalaiset haastajat ovat pieniä tai lähtevät rapakon taakse kasvamaan. Kummassakin tapauksessa häviäjiä olemme me. Onneksi Euroopan tulevaisuus on omissa käsissämme jälleen toukokuun vaaleissa.

Categories: Digi