VALIKKO

Pyörällä – mit dem Fahrrad

Opiskelin toissa kevään Saksassa Leipzigin yliopistossa. Leipzig sijaitsee noin 140 km Berliinistä etelään ja on asukasluvultaan hieman Helsinkiä pienempi. Kaupungin neuvostoaikainen historia kiteytyy hyvin sen keskustassa edelleen sijaitsevan, Stasin vanhan päämajan museokokoelmissa. Kaupunkia pommitettiin toisen maailmansodan aikana useaan otteeseen, ja jälleenrakentaminen sekä DDR:n leima ovat jättäneet vahvat jäljet sen nykyiseen kaupunkirakenteeseen ja elämäntyyliin: maan- ja asukasläheinen ajattelutapa yhdistettynä nykyaikaiseen ja toimivaan, saksalaisen tehokkaaseen kaupunkikulttuuriin.

Ennen muuttoani Leipzigiin asuin Helsingin Lauttasaaressa ja olin töissä eduskunnassa. Kuljin työmatkani bussilla, vaikka tuskailin joka aamu Länsiväylän solmukohdassa, Ruoholahdessa, ruuhkasumassa mateluvauhdilla etenevää kulkuvälinevalintaani. Omistin kyllä pyörän, mutta tuohon aikaan nykyinen Baana Ruoholahdesta keskustaan oli vasta haave, eikä pyöräilijää toivotettu tervetulleeksi puikkelehtimaan Kampin alueen ihmisvilinään. Saati, jos olisin halunnut matkata töiden jälkeen ostosmatkalle Punavuoreen tai saksan tunneille Hakaniemeen, olin ja olen edelleen hyvin ei-toivottu pari polkimilla varustetun menopelini kanssa.

Ennen Leipzigiin muuttoa yritin opiskella paikallista kaupunkikulttuuria netin välityksellä ja ennen kuin löysin yhtäkään mainintaa siitä, mistä minun kannattaisi lähteä etsimään asuntoa, löysin kymmenittäin vinkkejä kaupungin parhaista pyöräkirppareista. Lopulta päädyinkin vuokraamaan asunnon ja pyörän samassa paketissa. Tämä kauppa kannatti. Kun ensimmäisenä Leipgizin aamunani hyppäsin jo parhaat päivänsä nähneen, violetin pyöräteiden kuningattareni selkään, täytyi minun ottaa puhelu Suomeen ja innosta puhkuen hehkuttaa vapauden tunnetta saadessani taittaa koulumatkaa vapaana bussiaikatauluista ja ruuhkasumpuista.

Leipzigissa pyörätietä on lähes yhtä paljon kuin autoteitä. Niitä pitkin pääsee kätevästi matkaamaan myös lähikaupungista toiseen ja pyörän saa kuljettaa veloituksetta junassa, niille varatuissa vaunuissa, mikäli tekee pidempää matkaa Itä-Saksan alueella. Yliopistolta löytyy pyöräparkki sekä ulkoa että sisältä ja edullisia pyörähuoltamoita voi bongata jokaiselta asuinalueelta.

Helsingissä on yritetty kasvattaa pyöräteiden määrää viime vuosina, mutta ne ovat edelleen huomattavasti suositumpia parkki- tai hengailupaikkoja kuin pyöräilijöiden valtakatuja. Lisäksi pyörätiet puuttuvat kokonaan, katkeavat kesken tai ne on sullottu autokaistojen väliin isojen kaupunkiintuloreittien varsilla, kuten Hämeentiellä, Hakaniemessä tai Kaisaniemessä.

Helsinkiläinen pyöräilykulttuuri kaipaakin lisää selkeitä pyöräteitä ravistautuakseen irti intohimoisten polkijoiden harvojen vallasta ja saadakseen bussinpenkkeihin urautuneet takapuolet siirtymään joukolla satuloiden selkään.

Selasin vaihdon aikaisia valokuviani ja löysin aamuyöntunteina pyörän selästä kuvaamani kuvasarjan, jossa olen ottanut koko matkan kuvia (Angela Merkelinkin suosimasta) opiskelijabaarista kotiini. Kuvasarja on toki ennen kaikkea nostalginen muisto, mutta myös loistava osoitus pitkän päivän ja yön jälkeen pyörän selässä taivalletusta kotimatkasta erinomaisesti suunniteltua pyörätietä pitkin – Bald auch in Helsinki!