VALIKKO

Lasikattona suorittaminen

Luin jokin aika sitten artikkelin, joka käsitteli nyky-yhteiskunnan kolmekymppisten naisten täydellisen CV:n dilemmaa. Osui ja upposi. Akateemisesti koulutetut naiset hiovat ansioluettelonsa viimeistä piirtoa myöten haluamansa uran mukaisiksi. Ylempi korkeakoulututkinto, hyvät harjoittelu- ja vaihtopaikat, kielitaito, suosittelijat. Odotukset on ladattu korkealle, mutta työelämä ei heti tarjoakaan sitä mitä odotetaan. Jotain puuttuu. Oikeat verkostot, väärä sukupuoli, naisten lasikatto? Tuskin.

Tämän päivän naiset osaavat kyllä verkostoitua ja ovat osoittaneet olevansa yhtä päteviä urakiipijöitä ja akateemisesti lahjakasta joukkoa kuin kanssaveljensäkin. Mutta kuten tiistaina julkaistusta alakoululaisille tehdystä oppimisvertailustakin voidaan nähdä, koulun suorittaminen ei opeta soveltamista – eikä elämää voi suorittaa, vaikka ei sattuisikaan unohtamaan matkan varrella oliko se hauki kala vai ei.

Lehdissä ihmisiltä kysyttäessä he katsovat telkkarista ainoastaan ajankohtaisohjelmia, uutisia sekä kenties jotain HBO:n laatusarjaa, eivätkä tietenkään syö mitään tv:tä tuijottaessaan – korkeintaan salaattia. On myös tärkeää muistaa postata kaikki coolit tekemiset sosiaalisen median eri kanaviin, harrastaa urheilua, matkustaa trendikkäissä kohteissa ja tietää mikä pasta on milloinkin in.

Olin asettanut kaksikymppisenä itselleni selkeän kymmenvuotissuunnitelman: ylioppilaaksi, reservin vänrikki ilmavoimista, maisteritutkinto valtiotieteellisestä viidessä vuodessa, työ poliittisen sisällön parissa, kenties vielä onnellinen avioliitto ja lapsia – uran ehdoilla tietenkin. Kolmekymppisenä maailmahan olisi siis valmis?

Ylioppilas – check. Armeijapaikaksi yksi vaihtoehto, ilmavoimat ja lentämään. Suorituspaineet. Tuloksena Ilmavoimien viestikoulu, visusti maanpinnalla ja kersantin natsat. Yliopistoksi ja oppiaineeksi yksi vaihtoehto: Helsinki ja poliittinen historia. Yksi kirja, yksi 6 %:n mahdollisuus kerran vuodessa. Suorituspaineet valtavat, varasijat eivät paljon lämmittäneet. Lopputuloksena maisterintutkinto Turusta, pääaineena valtio-oppi sekä hyvä oppimis- ja kasvuprosessi. Harjoittelut, vaihto, kielitaito mutkien kautta halutulle polulle – check.

Suurta poliittista ajattelijaa, tutkijaa tai strategia minusta ei ole tullut. Mielenkiintoiseen työhön kannattaa tarttua kun sitä tarjotaan, ja lopulta ihminen oppii, kehittyy ja kasvaa kaikesta. Ehkä vielä enemmän silloin, kun on poissa omalta mukavuusalueeltaan. Elän toivossa, että tuo työpöydälläni nököttävä Andrew Heywoodin politiikan teorioiden perusteos pitää minut henkisesti kiinni omassa tutkimusalassani. Ja ehkä tuo sen viereen jämähtänyt ruotsin kielioppi- ja harjoituskirja lisää myös henkisesti ruotsintaitojani.

Pikkusiskoni kertoi mummini hiljattain todenneen, että Aura tuskin ehtii enää hankkia lapsia kun niitä ei kuulu. Olen 28. Kuka näitä paineita meille asettaa? Me itse, ympäristö, läheiset, vai kaikki ne yhdessä? Olenko epäonnistunut suorittaja, vai onko elämä kenties kasvattanut ja antanut enemmän matkalla, vaikka se ei olekaan mennyt ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan?

Ehkä nuoret naiset eivät jäisi kolmeksi vuodeksi kotiin jokaisen lapsen syntymän jälkeen luodakseen täydellistä äitikuvaa, karppaisi jokaisen juhlapyhän ja lomakauden välissä tai vaihtaisi hyvin alkanutta konsultin uraansa joogaopettajan pestiin Balilla löytääkseen itsensä, jos keskittyisimme elämään joka päivä, tekemään rohkeasti vaihtoehtoisiakin valintoja ja ennen kaikkea lopettamaan liian suorittamisen.

Kenties huomenna, tänään on kuitenkin treenipäivä ja toissapäivänä ostetut avokadot alkavat olla kypsiä.