Navigate / search

Yrittäjät, Euroopan Rocky Balboat

Yrittäjä on harvinaislaatuinen yksilö, eräänlainen elinkeinoelämän Rocky Balboa, joka juoksee aamulenkkiä auringon noustessa ja palaa kotiin iltamyöhään raskaan ottelun jäljiltä. Yrittämisen haasteet kumpuavat usein jo siitä, että elämme epävarmassa taloudellisessa tilanteessa eikä ylimääräisiin riskeihin ole varaa. Yrittäjyyden karikkojen tasoittamisesta on tullut poliitikoille kevyen helppo mantra, jonka rummutuksen takana todellisen työn tekevät kuitenkin miehet ja naiset isoissa hansikkaissa. Yrittämisen kipukohdat, parhaat kannustimet ja tuottavan työn eväät tulee tiedostaa ja tunnustaa sekä täällä meidän kotimaan että Euroopan kehissä.

EU-tason poliittisen päätöksenteon areenoilla on vihdoin alettu kääntää katseita suurista pieniin päin. Pienten ja keskisuurten yritysten osuus koko EU:n yrityskannasta on 99,8 prosenttia ja suurin osa uusista työpaikoista syntyy juuri pk-sektorille.

Vahva talous syntyy tuottavasta työstä. Tuottava työ taas yrityksistä ja uusista innovaatioista, jotka on jalostettu markkinoilla menestyviksi kaupallisiksi tuotteiksi. Tutkimuksen ja elinkeinoelämän välistä vuorovaikutusta tuleekin lisätä merkittävästi. Korkeakoulutus ja huippututkimus eivät yksin tuo meille työtä, vaan meidän on panostettava investoinneissa ja esimerkiksi EU-rahoituksen koordinoinnissa yhä enemmän toimialustoihin, joissa testataan uusia innovaatioita ja rakennetaan niistä kaupallisia tuotteita, joita yritykset pystyvät edelleen kaupallistamaan ja viemään eteenpäin sekä Euroopan sisämarkkinoilla että unionin ulkopuolelle. Näin synnytetään työpaikkoja Eurooppaan.

Meillä Suomessa on menty suuret edellä myös alihankintaketjujen pohjimmaisia polkevilla venyvillä maksuajoilla. Samalla kun alihankintaketjussa alimmaisena olevat pienyritykset joutuvat odottamaan saataviaan, penää valtio arvonlisäverojen maksuja ajallaan. Jopa kolmeen kuukauteen venyvillä maksuajoilla rahoitetaan suurten yritysten toimintaa ja samalla pakotetaan pienet yritykset turvautumaan oman rahan tai rahoitusyhtiöiden käyttämiseen, jotka puolestaan hyötyvät yritysten ahdingosta. Dominoefekti on valmis kaatamaan alan pienimpiä toimijoita. Suuryritysten maksuajat on saatava kuriin ja valtion on puolestaan annettava arvonlisäverolle järkevät maksuajat.

Huomiota tulee kiinnittää entistä enemmän myös siihen, miten eurooppalainen koulutusjärjestelmä tukisi yrittäjyyden syntymistä sekä osaamisen ja työnteon kohtaamista elinkeinoelämässä. Haluamme lisää yrittäjiä ja yrityksiä, mutta samaan aikaan koulutusjärjestelmämme ovat vasta havahtuneet siihen tosiasiaan, että yrittäjyys ei ole pelkästään luovuutta ja rohkeutta, vaan myös  taitoja ja valmiuksia viedä omia ideoita kaupallistetuiksi lopputuotteiksi. Vaasien ja kukka-asetelmien sijaan voisimme hahmotella kuvaamataidon tunneilla oman brändimme logoa. Yrittäjyys on tuotava maisteriohjelmista peruskouluihin.

Mitä enemmän Eurooppa ja Suomi kykenevät antamaan kansalaisille valmiuksia yrittäjyyteen ja ihmisten osaamisesta kumpuavaan talouskasvuun, sitä laajemmalta yhteiskunnan välttämättömien palveluiden rahoitus voidaan kerätä. Talouskasvu on tehokkain tapa mahdollistaa hyvinvoiva Eurooppa.

Yrittäjyyteen on kannustettava työurien alkupäästä tukemalla nuorten yrittäjyyttä laajentamalla erilaisia laina- ja investointirahoitusmahdollisuuksia. Yrittäjyyteen on luotava mahdollisuudet myös työuran aikana pitämällä huoli siitä, että täysiaikainen työnteko ei estä osa-aikaista yrittäjyyttä. Yrittäjyyteen on kannustettava työuran loppuvaiheessa niin, että työuran vapaaehtoinen jatkaminen yrittäjyyden kautta on tehty houkuttelevaksi.

Meidän tulee varmistaa myös poliittisen päätöksenteon keinoin, että viimeiset yrittäjät eivät tule silmäkulmat turvoksissa kotiin ringistä, jonne vain rohkeimmat uskaltautuvat. Yrittäjyyteen ja oman osaamisen kaupallistamiseen tulee kannustaa ja kipupisteet tunnustaa, eikä yrittäjä saa olla mielikuvissa ainoastaan se kaikkein vahvin ja rohkein Rocky Balboa. Annetaan yrittäjille hanskat ja kunnon kehä toimia sekä kotimaan että Euroopan areenoilla, eikä jäädä ainoastaan katsomoon jännittämään.

Suomea on jakanut tällä viikolla kaksi keskustelunaihetta: Julkkis BB ja Nokia-kaupat. Ainoa yhtenäinen linja uutisviidakosta on kansalaisten keskuudessa tuntunut löytyvän naapurimaan vauvauutisista. Madeleinen onnen puolesta ollaan yhteisesti iloisia, eilisen tähdet saman katon alla ja Nokia sen sijaan jakavat vahvasti mielipiteitä.

Salon tehtaan työntekijä kertoi uutisissa olleensa tähän asti töissä suomalaisessa yrityksessä, mutta nyt ei enää tiedä, onko työpaikalla tulevaisuutta kasvottomassa kansainvälisessä yhtiössä. Todellisuudessa Microsoftilla on Bill Gatesin myötä huomattavasti kasvollisemmat pääomistajat kuin pirstaleisista omistajaosuuksista koostuvalla, pääasiassa amerikkalaisten eläke- ja sijoitusrahastojen omistamalla Nokialla.

Nokian omistus ei ole enää vuosiin ollut suomalaisissa käsissä, mutta mielikuvissa vanha kumisaapastehdas elää edelleen niin suomalaisen kansantalouden kuin kansallisidentiteetinkin keihäänkärjen kiillottajana. Nokia on kiistatta ollut yksi tämän maan yrityshistorian kirkkaimpia tähtiä ja ansaitsee kaiken kunnioituksen, mutta eilisen menestyksellä ei makseta tämän päivän laskuja. Yritykseen on työntekijöiden keskuudessa uskottu niin paljon, että elämä on omakotitalotontista autolainaa myöten rakennettu tehtaalta saatavan palkkatulon varaan. Unelmat muuttuvat nopeasti taakoiksi, kun vapailla kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys siirtääkin toimintonsa kannattavampien ja kannustavampien pelikenttien ääreen.

Nokian ja Microsoftin kaupan myötä Nokian äly- ja peruspuhelinyksiköt tehtaineen sekä myynti- ja markkinointitoimintoineen siirtyvät amerikkalaisen yrityksen omistukseen. Nokialle jäävissä toiminnoissa työskentelee Suomessa 5 900 ja maailmanlaajuisesti noin 56 000 ihmistä. Microsoftille siirtyvässä matkapuhelinyksikössä Suomessa 4 700 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 32 000. Yritykset ovat merkittäviä työnantajia niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Nokia suunnittelee keskittyvänsä verkkorakenteisiin ja -palveluihin, kartta- ja paikkatietopalveluihin sekä teknologiakehitykseen ja -lisensointiin. Nokiasta tulee siis ensisijaisesti verkkoyhtiö. Tämä ei välttämättä ole huono siirto. Ruotsalainen Ericsson luopui matkapuhelimista ja on nykyään verkon hallintapalveluiden kiistaton johtaja, työllistäen Ruotsissa 17 000 ja maailmanlaajuisesti 110 000 työntekijää.

Yritykset kansainvälistyvät ja työt levittäytyvät ympäri maailmaa markkinoiden kysynnän mukaan. Sellaista lopputuotetta on vaikea keksiä, mikä kannattaisi tuottaa yhdessä tietyssä paikassa, kaukana markkinoista ja vielä kovilla työvoimakustannuksilla. Siksi myös työntekijöiden on oltava valmiita liikkumaan työn mukana.

Suomalaisten työntekijöiden ja työelämän on viimeistään nyt herättävä todellisuuteen työmarkkinoiden pelikentän muuttumisesta. Kun ennen saatettiin tehdä koko työura yhden työnantajan leivissä, on näistä vuosipäiväkultakelloista aika ajanut ohi jo kauan sitten. Suomalaista koulutusta, ammattitaitoa ja asennetta arvostetaan niin meillä kuin maailmalla. Kansainvälisyys ja työvoiman liikkuvuus ovat sekä vahvuus että mahdollisuus. Uhat ja heikkoudet ovat eniten esillä asenteissa ja ennakkoluuloissa. Suomi on hieno maa, mutta ei ainoa laatuaan.

Työelämän mahdollisuudet ja suomalaisen työn arvo eivät sammu, eivätkä edes himmene yrityskaupoilla, päin vastoin. Mielekkäin työ ja auvoisin arki ei välttämättä löydy kotimaan rajojen sisäpuolelta ja hyvä näin. Työntekijöiden ja työn liikkuvuus luo sekä ihmisille että yrityksille huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Pelikenttä on auki, loppu on kiinni pelaajien asenteesta.

Raadottoman luksuksen puolesta

Jokaiselle meille luksus tarkoittaa eri asioita. Muistan, kun armeijakaverini seisoi Lohtajan leirillä -25 asteen pakkasessa, puolentoista metrin lumikinoksessa taukopaikalla ja kaivoi 62:sensa etutaskusta Diorin huulikiillon esiin. Erona, meidän muiden käyttämälle valtion tarjoamalle vaseliinille, oli varmasti tunne siitä turvasta ja hyvästä olosta, mitä tuttu brändi ja luksustuote meille parhaassa tapauksessa tuovat. Toisille se on Marimekon kukkakuosi, toisille Diorin huulikiilto tai meidän luonnolle vieraan turkiseläimen nahka. Itsensä tai mielitietyn hemmottelusta vaan maksetaan turkisten muodossa luonnon kannalta liian kova hinta.

En ole Animalian jäsen ja vuonna 95 olin huomattavasti kiinnostuneempi Suomen MM-mitallista kuin Evijärven kettujen vapautusoperaatiosta. Tunteetkin voin jättää sikseen, mutta järkeä löytyy sen verran, että perustelu turkistarhauksen jatkamisen puolesta vapaaseen elinkeinon harjoittamiseen vetoamalla on todella heikko. Emme ole vaatimassa kannabiksen viljelyn laillistamista, saati vapaata asekauppaa ja jopa viinipullot meillä pysyvät visusti Alkon ovien takana, mutta näitä meidän luonnolle vieraita eläimiä saa lain mukaan pitää vapaasti alle neliömetrin kokoisissa häkeissä elinkeinon ja luksuksen vuoksi?

Pelkästään Helsinki käyttää noin 430 000 euroa vuosittain vierasperäisten eläinten ja kasvien leviämisen torjuntaan. Kaikkiaan vieraslajien aiheuttamat taloudelliset menetykset kohoavat Suomessa vuosittain, jopa satoihin miljooniin euroihin. Alun perin Pohjois-Amerikasta tuoduista ja tarhoilta luontoon karanneista sekä vapautetuista turkiseläimistä on kehittynyt Suomeen villiminkkikanta, joka uhkaa luonnon alkuperäistä ekotasapainoa. Maamme eläimistöön perinteisesti kuulunut vesikko on kadonnut vahvemman ja petomaisen minkin syrjäyttämänä lähes kokonaan ja etenkin ulkosaariston lintukannat ovat kovilla tämän sarjatappajan hampaissa.

Turkisala työllistää Suomessa suoraan noin 4 350 ja välillisesti 13 200 henkeä. 10 vuoden siirtymäajalla tämä olisi vain murto-osa siitä määrästä, mitä jo pelkästään teknologia- ja metsäteollisuuden aloilla ihmiset joutuvat Suomessa vaihtamaan työpaikkaa suhdannevaihtelujen ja rakennemuutosten seurauksena. Muistaako kukaan enää kuinka paljon tupakkalakien tiukentaminen on vähentänyt työpaikkoja alalla suoraan ja välillisesti? Ihminen on onneksi oppiva ja ymmärtävä yksilö ja arvo- ja asennemuutoksilla on saatu maailmanhistoriassa paljon hyvää aikaan.

Turkistarhausta on 2000-luvulla kielletty ahkerasti Euroopassa mm. Iso-Britanniassa, Itävallassa ja Kroatiassa. Lisäksi tarhausta on rajoitettu tai tehty käytännössä taloudellisesti kannattamattomaksi tiukalla eläinsuojelulainsäädännöllä useissa maissa, kuten naapurimaassamme Ruotsissa. Suomi laahaa tässäkin asiassa pahasti perässä.

Kenellekään tuskin tarvitsee enää syöttää kuvapropagandaa huonosti hoidetuilta turkistiloilta. Ymmärretty on, että hyvinkin hoidetuilla tiloilla haavat, silmätulehdukset ja ienongelmat ovat arkipäivää. Lisäksi siisteihinkin häkkeihin suljetuilla eläimillä esiintyy vaikeita käyttäytymishäiriöitä, kuten apatiaa ja saman liikeradan toistavaa liikehdintää, kuten jatkuvaa häkin seinää vasten pomppimista. Kukapa ei hyppisi pitkin seiniä alle metrin kokoisessa häkissä, missä ainoa viihdyke on itsensä pureminen. Viihtyäkseen ei yksikään eläin häkissä asu, joten oravanpyöriä näihin tuskin kannattaa alkaa rakentamaan, vaan tunnustaa tosiasia, että ihmisten olkapäitä riittää hyvin koristamaan vain yksi silmäpari – elävä sellainen.

Irti kateusverotuksesta – kohti kasvuyrittäjyyttä

Kävin esikoulua, kun Suomi ajautui 1990-luvun alun pahimpaan lama-aikaan. Äiti oli ollut tähän asti se, joka haki innokkaan eskarilaisen kotiin päivän päätyttyä. Yhtenä iltapäivänä portilla odottikin äidin sijaan isä, joka tiedusteltuani asiasta totesi vaisuna, että isä on nyt jonkin aikaa kotona. Rakennusalalla toiminut perheyrityksemme oli ajautunut konkurssiin.

Itse muistan tuosta ajasta sen, miten katselin portaiden raosta alakerrassa yötä myöten valvovia vanhempiani, jotka tuskailivat paperipinojen keskellä, koettaen miettiä perheemme tulevaisuutta parhain päin. Perustettiin uusi yritys, ja tuo esikoulusta paluumatka jäi ainoaksi ja viimeiseksi kerraksi, kun se taitettiin isän kanssa.

Lapselle jää mieleen erilaisia tunnetiloja, vaikka kaikkia tapahtumia ei tarkasti muistaisikaan. Minulle jäi selkeimmin mieleen tuosta ajasta ahdistus ja iän myötä varmaksi kasvanut ajatus siitä, että minusta ei tule koskaan yrittäjää. Arvostan heitä sitäkin enemmän.

Suomessa on yli 300 000 yritystä, joista pien- ja yksinyrittäjiä, jotka todennäköisesti eivät edes tavoittele liiketoiminnan laajentamista tai kasvua, on noin 180 000. Nämä muodostavatkin Suomen yrityskannasta lähes kaksi kolmasosaa. On kuitenkin selvää, että nyt jos koskaan talouden nousu vaatii yrittäjyyden ja yritystoiminnan kasvattamista. Kannustimet tähän vain ovat enemmän kuin puutteelliset.

Yksinyrittäjien tuloista suuri osa verotetaan ansiotuloina. Osakeyhtiöissä yrittäjä voi nostaa verovapaana osinkoa 9 % vapaasta omasta pääomasta, loppuosa verotetaan pääomaverotuksen mukaan. Yhden hengen osakeyhtiöissä, joissa toiminta perustuu omaan osaamiseen ja tietopääomaan, nettovarallisuutta ei useinkaan paljoa kerry. Tämän johdosta osinkotuloista huomattava osa verotetaan ansio- tai pääomatuloina, joka aiheuttaa kaksinkertaisen verottamisen yrityksen maksettua verot voitosta kertaalleen.

Nyt esitetty arvolisäveron kiristäminen vaikeuttaa yrittäjien toimintaa ja sillä on kauaskantoisia seurauksia työllisyyteen. Kuten todettu, useat yksin toimivat ammatinharjoittajat ja yrittävät myyvät palveluita; omaa osaamistaan. Asiakkaina on usein yleishyödyllisiä yhteisöjä ja yksityishenkilöitä, jotka eivät voi vähentää arvonlisäveroa. Arvonlisäveron korottaminen vaikeuttaakin usean palveluita myyvän ammatinharjoittajan yritystoimintaa.

Yritystoimintaan kuuluvat riskit, eikä yrittäjä juuri voi vaikuttaa sellaisiin riskeihin kuten suhdanteiden vaihteluun, väestömuutoksiin tai alihankkijana tilaajan konkurssiin. Suomessa työntekijän palkkaamisesta työnantajalle koituvat kustannukset saattavat olla jopa 50 % kuukausipalkan päälle. Lisäksi yrittäjän sosiaaliturva, vapaa- ja työajan rajan hämärtyminen sekä perhe-elämän yhteensovittaminen ovat usein heikoilla kannattimilla. Arvostankin suuresti jokaista, joka on valmis kohtaamaan nämä riskit, mutta vielä enemmän niitä, jotka lähtevät tästä huolimatta laajentamaan yritystoimintaansa.

Suurin este suomalaiselle talouskasvulle on kansantautimme – kateus. Uskallan väittää, että tässä maassa on säädetty kautta historian enemmän ”kateellisuusveroja” kuin missään muussa valtiossa. Perintövero on näistä ehkä järjettömin, mutta samaan kategoriaan luokittelen myös tämän maan yrittäjiin kohdistuvan veropolitiikan. Talouden kasvu luo hyvinvointia meille kaikille, ja mikäli ihminen on valmis laittamaan itsensä likoon siihen riskialtaaseen, johon yrittäjä itsensä upottaa, on kannustimet sen liemen keittämiselle tehtävä sellaisiksi, että yritystoiminta on tässä maassa aidosti kannattavaa. Niillä eväillä ruokitaan ja tuetaan koko tätä kansakuntaa.

Suomalaisen hyvinvoinnin kannalta on olennaista, että lainsäädännössä tehdään ratkaisuja, joilla tuetaan nopealla aikataululla työllisyyttä ja pitkällä aikavälillä koko kansantaloutemme menestystä sekä siten myös riittävien verotulojen kertymistä. Talouskasvun aikaansaamiseksi on aidosti ajettava sellaista politiikkaa, jolla kannustetaan yrityksiä laajentamaan rohkeasti liiketoimintaansa ja saadaan sitä kautta syntymään kansainvälisesti kilpailukykyisiä kasvuyrityksiä. Ansiotuloverotuksen ja yhteisöverokannan alentaminen, osinkotulojen verotuksen yksinkertaistaminen sekä arvonlisäverokannan asteittainen alentaminen ovat veropoliittisia ratkaisuja, joita kannattava yrittäjyys tarvitsee.

Valmistin poikaystävääni viime syksynä ensimmäiseen tapaamiseen isäni kanssa kertomalla, että hän puhuu sitten ainoastaan työstään ja yritys on hänen perheensä. Ensimmäisenä ruokapöydästä noustuamme isäni totesi meille, että antakaa aikaa perheelle ja toisillenne: yksi isoin asia mitä hän katuu on, että ei ollut aamuisin näkemässä meidän lasten kouluun lähtöä ja kotiin paluuta.

Minullakin on onneksi edes yksi muisto isästäni koulutieltä, sen hinta vain oli liian kova.