Navigate / search

Oppia Ukrainan tilanteesta

Länsimaat oppivat Iranista, että talouspakotteilla ei saavuteta poliittisia pikavoittoja. Venäjän kohdalla tilanne on vielä haastavampi. Venäjän valtio ja etenkin sen talouseliitti ovat huomattavan riippuvaisia länsimaista ja ovat tiukasti integroituneet kansainväliseen finanssijärjestelmään. Epävakaa tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä on aiheuttanut ruplan arvon alenemista, pörssin painumista ja korkojen nousua itärajan takana. Venäjä on yhä epävakaampi sijoitusympäristö kansainvälisille toimijoille. Omaisuuden jäädytykset ja viisumirajoitukset kasvattavat sijoitusten hintaa sekä niihin sisältyviä riskejä.

Entä miltä tilanne näyttää Euroopasta katsottuna?

Eurooppa ja etenkin Saksa ovat riippuvaisia Venäjältä tulevasta kaasusta. Saksa ei olekaan ollut yhtä halukas lähtemään Yhdysvaltojen pakotekelkkaan kuin esimeriksi Ranska. Öljy, kaasu ja sähkö ovat Venäjän valttikortteja Euroopan suuntaan. Jos se päättää vetää hanat kiinni, on Euroopan teollisuudella ja kotitalouksilla edessään vaikeat ajat. Suomessa pakotteet osuvat kipeästi elintarvikesektorille sekä metsä- ja energiateollisuuteen. Suomen vientituloista 12 prosenttia tulee venäläisestä raakaöljystä jalostetuista öljytuotteista ja elintarviketuotteiden viennistä 30 prosenttia suuntautuu itänaapuriimme.

Mitä meidän sitten tulisi Ukrainan suhteen tehdä?

Talouspakotteet ovat oikea signaali siitä, että länsimaat eivät missään mielessä hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa ja ovat valmiita toimiin Venäjää vastaan. Tosiasia kuitenkin on, että näillä toimilla Venäjää ei saada vetäytymään Krimiltä, eikä edistetä sen enempää Ukrainan kuin Euroopankaan intressejä. Nyt EU:n tulisi Ukrainan taloudellisen tukemisen lisäksi keskittyä tukitoimiin, joilla maa saataisiin poliittisesti ja hallinnollisesti takaisin jaloilleen. EU:n tulisi ottaa vahva rooli neuvotteluiden vetäjänä Venäjän ja Ukrainan johdon välillä ja esittää selkeästi seuraavat askeleet maiden välisen yhteistyön rakentamisessa.

Ukrainan suuria ongelmia ovat sen heikko johtajuus ja oikeusvaltion toimimattomuus. Demokraattinen päätöksenteko puuttuu ja maassa rehottaa korruptio. Energialobbarit ja kaasuntoimittajat ovat jo vuosia hyötyneet Venäjän ja Ukrainan välisestä väännöstä onnistuen keräämään kermat bisnesjunailujen ja kaasutoimitusten päältä.

EU voi omalta osaltaan tukea Ukrainan taloudellista kehitystä poistamalla tuontitulleja Ukrainan ja EU:n välillä, sillä pelkästään maataloustuotteiden tuontitullien poistaminen toisi Ukrainalle 330 miljoonan euron säästöt. Kaiken kaikkiaan tuontitullien poistamisen arvioidaan tämän hetkisellä viennillä tarkoittavan 487 miljoonan euron säästöjä Ukrainalle. Tällöin suoraa rahallista tukea tarvitaan vähemmän ja samalla mahdollistetaan kasvupohjaa Ukrainan yritystaloudelle.

Entä mitä olemme oppineet Ukrainan kriisistä tähän mennessä?

Ensinnäkin EU:n tulisi kasvattaa energiaomavaraisuuttaan ja vähentää riippuvuuttaan Venäjän öljy- ja maakaasuntuonnista. Toiseksi EU:n ulkopoliittista roolia ja toimintamahdollisuuksia tulisi vahvistaa, jotta emme olisi ulkopoliittisesti aseettomia oli edessämme sitten siviilikriisi tai aseellinen hyökkäys aluettamme kohtaan. Ukrainan tilanne on myös osoittanut meille, että emme voi tuudittautua näennäiseen Pax Europaan, vaan että elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, jossa eurooppalaiselle vastuunkannolle on todellinen tarve.

Kumppania ei auteta

Ukrainan kriisi näyttää herättäneen Venäjän karhun ohella suomalaisen Nato-keskustelun. Ajankohta vakavammalle pohdinnalle on kuitenkin väärä: turvaportin asentaminen portaisiin on myöhäistä siinä vaiheessa, kun lapsi konttaa jo kohti seuraavaa tasannetta.

On kansainvälisesti tunnustettu tosiasia, että suomalaiset puolustivat toisessa maailmansodassa maataan kokoonsa nähden uskomattomalla sitkeydellä ja taistelutahdolla. Tästä voimme olla syystäkin ylpeitä. Sodankäynnin muodot ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi sitten neljäkymmentäluvun. Tosiasia myös on, että Saksan tuki sekä Ranskan ja Iso-Britannian toiminta Länsirintamalla olivat ratkaisemassa niin ikään meidän kohtaloamme. Yhtä lailla Naton läsnäolo ja Yhdysvaltojen tuki estivät kommunismin leviämisen Länsi-Eurooppaan. Ei käy myöskään kiistäminen, etteikö Yhdysvaltojen ote Euroopasta edistänyt myös meidän asemaamme suvereenina, puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavana valtiona läpi syvimmänkin suomettumisen ajan.

Nato-keskustelussamme toistuu kolme isoa myyttiä: meillä pelätään vanhaan malliin itänaapurimme reaktiota Suomen jäsenyyteen, liittyminen tarkoittaisi automaattista siirtymistä ammattiarmeijaan ja lisäksi meillä elää syvään iskostettu ajatus maamme liittoutumattomuudesta, joka ulkopuolisen silmin näyttää yhtä uskottavalta kuin erillissotamme Venäjän kanssa.

Suomi on EU- ja euromaa ja jokainen, varsinkin erikoisjoukoissa asepalveluksensa suorittanut reserviläinen tietää, että Suomen puolustus perustuu jo nyt Nato-standardeille. On jopa narsistista kuvitella, että Venäjä olisi aidosti kiinnostunut viiden miljoonan ihmisen naapurimaasta, joka on kaikin tavoin pyrkinyt kylmän sodan jälkeen osoittamaan olevansa länsiliittoutunut maa. Alueeltamme ei ole suoraa maayhteyttä Keski-Eurooppaan, emmekä omista merkittäviä luonnonvaroja. Toki olemme kauttakulkumaa muihin Pohjoismaihin, mutta merkittäväksi uhkaksi itänaapurillemme emme luokittaudu missään mittakaavassa.

Suomen Nato-jäsenyydessä on kyse integroitumisesta samoja arvoja puolustavaan turvallisuusyhteisöön, aidosti uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämisestä sekä sen tosiasian tunnustamisesta, että emme pärjäisi yksin, mikäli meihin kohdistuisi todellinen turvallisuusuhka esimerkiksi itäisen naapurimme puolesta. EU:n 28 jäsenvaltiosta 21 kuuluu Natoon. Ei siis ihme, ettei EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä päästä lapsen kenkiä pidemmälle. Syväluotaava keskustelu ja päätökset Nato-jäsenyydestä on kuitenkin tehtävä vakaiden olojen vallitessa.

Kuten puolustusliiton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen totesi, Suomen ei olisi tarvetta muuttaa omia puolustusratkaisujaan, mikäli se liittyisi Naton jäseneksi. Suomen puolustuksen perusta on aluepuolustuksessa ja yleisessä asevelvollisuudessa. Suomalaisten maanpuolustustahto ja -henki ovat todella korkealla ja tätä meidän ei pidä missään tapauksessa väheksyä, saati tästä luopua.

Pelkällä tahdolla ei kuitenkaan mennä tässä tapauksessa läpi harmaan – eikä punaisen kiven, mikäli kalusto ei vastaa tämän päivän sodankäynnin vaateita. Suomen onkin aika vaihtaa Naton ”hyvän yhteistyön” kumppanimaille – joihin myös Venäjä kuuluu – lanseeraama ”kultakortti” todelliseen jäsenkirjaan ja lopettaa pelehtiminen Nato-kammarin porstuassa.