VALIKKO

Laillisesti irrallinen

Jouduin Saksassa asuessani sairaalaan EHEC-epäilyn vuoksi. Makasin kolme päivää täysin eristyksissä, ilman pääsyä vessaan tai suihkuun. Kaikki huoneeseeni tulijat pukeutuivat kokovartalosuojapukuihin ja vähäinenkin mukana ollut omaisuuteni verhottiin suojamuoveihin. Minua hoitaneet sairaanhoitajat puhuivat niin kieroa Sächsischen alueen murretta, että tyydyin lähinnä kuvailemaan olotilani muutoksia pantomiimiesityksin. IPodissani soineet sanat ”I’m a legal alien” kuvasivat hyvin noiden päivien tunnelmiani.

Ystäväpiiriini on vuosien varrella kiinnittynyt ihmisiä monista eri maista ja kulttuureista. Olen päässyt seuraamaan monia eri kulttuureissa tapahtuneita rakkaus-, ystävyys- ja kotoutumistarinoita, joita on sävyttänyt toisinaan hyvinkin värikkäät draaman kaaret. Huolimatta passiin painetusta syntymämaasta samat huolet, murheet, turhat – ja vähemmän turhat – toiveet kuuluvat jokaisen meidän arkeen. Kielen ja toisen ihmisen kulttuurin ymmärtäminen ovat kuitenkin selkeästi ne suurimmat kompastuskivet, joista draaman aiheet ihmisten ja maiden välisissä suhteissa rakentuvat.

Jo joka kymmenes helsinkiläinen ei puhu ensimmäisenä kielenään suomea, on syntynyt ulkomailla tai on ulkomaan kansalainen. Maahanmuuttajien joukossa on yli 160 maan kansalaisia, jotka puhuvat 150 eri kieltä. Omasta synnyinmaasta lähdetään usein perheen, työn tai opiskelun vuoksi. Noin 15 prosenttia maahanmuuttajista on pakolaisia. Miksi sitten termi ”maahanmuuttaja” on toisinaan lähes kirosana?

Tosiasia on, että jos tarkastellaan maahanmuuttajia yhtenä kokonaisuutena, työttömyys- ja köyhyysriski sekä lasten kouluongelmat ovat lähtökohdista riippuen noin kolminkertaisia verrattuna muuhun väestöön. Ongelmien takana olevat syyt tuleekin nähdä ja tunnistaa jo maahantulovaiheessa, eikä maahanmuuttajia voida asettaa yhteen muottiin vain ulkomaalaistaustansa vuoksi. Samalla tavalla kuin viereisessä huoneistossa asunut turkkilainen tai alakerran romanialainen naapurini, olin itse Saksassa maahanmuuttaja, opiskelin kieltä ja kulttuuria, sekä yritin parhaani mukaan sopeutua paikallisiin tapoihin.

Itse näen, että kansainvälinen muuttoliike paikkaa maamme työvoimapulaa ja osaamisvajetta. Maahanmuutto rikastuttaa maamme kulttuuria ja sitoo kaupunkimme entistä tiiviimmin osaksi kansainvälisen talouden verkostoa. Suomeen tulevien opiskelijoiden kielenopetukseen tuleekin panostaa entistä enemmän, jotta heidät saadaan jäämään maahan myös opintojen päätyttyä. Maahanmuuttajat ovat aktiivisia yrittäjiä ja heidän kiinnittymistä työmarkkinoille sekä laajemmin yhteiskuntaan tulee tukea lisäämällä heille suunnattua yritysneuvontaa ja erityisesti aikuisten suomen kielen opetusta.

Kotoutuminen on aina koko perheen yhteinen prosessi ja suomen kielen oppiminen ei tule olla ainoastaan peruskoulussa opiskelevan lapsen varassa. Mikään muu ”erilaisuuteen” yhdistettävissä oleva seikka, kuten rotu, äidinkieli, uskonto tai kulttuuri ei vaikuta työnsaantiin ja sopeutumiseen yhtä voimakkaasti kuin kielitaidon puuttuminen.

Kotoutumisen lähtökohtana tulee aina olla maahantulijan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen. Tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu ei takaa kaikille samanlaisia lähtökohtia ja valmiuksia toimia yhteiskunnassa, vaan jokainen tarvitsee tarpeidensa mukaista tukea, apua ja koulutusta sopeutuakseen uuteen kotimaahansa. Ei meistä alkuperäisväestöön kuuluvistakaan kaikki osaa moitteetonta äidinkieltä, hiihtää pitkin havumetsiä saati täyttää veroilmoitusta, mutta lähtökohdat yhteiskunnassa pärjäämiseen ovat huomattavasti paremmat kielitaidon ja kulttuuriperimän myötä.

Monikulttuurisuus on kiinnittynyt nykymaailmaan lähtemättömällä tavalla. Euroopan Unionin toiminta perustuu lähtökohtaisesti kansojen ja kulttuurien väliseen yhteistyöhön ja siihen tarvittavat taidot on opittava ja opeteltava. Olin itse kuvitellut olevani Euroopan kansalainen, vailla rajoja ja kielimuureja. Mutta siinä vaiheessa kun hätä on suuri, auttajia vieraine toimintatapoineen ei ymmärrä edes parhailla näyttämötaidoilla ja iltalukemisena on muoviin verhottu Lonely Planet, monikulttuurisuuden glamour karisee kauas todellisuudesta.

Monikulttuurisuus on rikkaus vain, jos sen anti sijoitetaan oikein ja hallitusti. Roomaa ei rakennettu yhdessä yössä – monikulttuurisuuden haasteet ratkaisevaa Helsinkiä saati Eurooppaa tuskin useammassakaan, mutta kielten ja kulttuurien tuntemuksen vahvasta perustasta on hyvä lähteä nousemaan kohti harjakaisia.

Piilofederalistit ulos kaapeista

Saksan liittokansleri Angela Merkel teki historiallisen avauksen toteamalla, että kannattaa Euroopan yhdentymisen jatkamista tasolle, mitä on vaikea kuvata muuten kuin Euroopan liittovaltioksi. Se on vahva ja avoin ilmoitus, jota on odotettu pitkään.

Muutoksen pelolla on valtava voima. Uudet työtavat tai muutokset totutuissa rutiineissa saavat ihmiset nousemaan takajaloilleen ennen kuin kukaan edes tietää, mistä oikeasti on kysymys. Euroopan unioni on väistämättä suurien muutoksien edessä. Yhdysvalloista alkunsa saanut talouskriisi on levinnyt kulovalkean tavoin ympäri Eurooppaa ja vaikuttanut voimakkaasti talouden ja politiikan lisäksi ihmisten asenteisiin päätöksentekoa ja -tekijöitä kohtaan.

Euroalueen ongelmien taustalta on paljastunut osassa euromaista pitkään jatkunut huoleton talouspolitiikka ja piittaamattomuus kilpailukyvystä. On keskitytty vain jakamaan hyvinvointia sen sijaan, että olisi luotu sitä. Seurauksena on ollut julkisen velan kasvu ja markkinahäiriöt. Voimakkaasti hidastunut talouskasvu on vähentänyt valtioiden tuloja ja lisännyt työttömyyttä, sekä nostanut ongelmamaiden valtionvelan korkoa sijoittajien pelätessä etteivät maat pysty maksamaan velkojaan muille euromaille.

Euroalueen keinot selvitä kriisistä ovat vähissä, alueen yhtenäisen talouspolitiikan perusteiden heikkouden vuoksi. Yhteinen valuutta ei toimi ilman yhtenäistä talouspolitiikkaa, ja yhtenäinen talouspolitiikka puolestaan vaatii toimiakseen paljon muutakin kuin yhtenäisen valuutan. Virheitä on tehty, ne on tunnistettu ja nyt ne pitää korjata.

Nurkkakuntaisuus on EU:n suuri ongelma. Kansallismielinen ajattelu jarruttaa sekä unionin poliittista että taloudellista kehitystä. Kotimaisen tuotannon suojelu, protektionismi, ei johda mihinkään hyvään.

Mitä olisi Kone, jos jokaisella maalla olisi kansallinen hissiyhtiö? Ei juuri mitään. Ei Nokia, eivät metsäyhtiömme eikä etenkään Rovio voisi toimia Suomesta, jos rajat olisivat kiinni. Suomi elää kaupasta ja Suomelle avoimet markkinat ovat äärettömän tärkeitä. Vahva Eurooppa on meidän turvamme huonoja aikoja vastaan, tae siitä, että innovaatiopanoksemme eivät valu hukkaan ja suomalaisen osaaminen pääsee maailmanmarkkinoille.

Yritykset ovat eläneet yhteismarkkinoilla globaalisti jo pitkään. Sijoittuminen on vapaata, ja pääoman ohella patentit ja muut yhä tärkeämmäksi käyvät immateriaalioikeudet liikkuvat vaivatta yli valtioiden rajojen. Työvoima liikkuu hiukan heikommin, mutta liike on siltäkin osin alkanut. Kaikki tämä on Suomelle eduksi, kun vain hoidamme asiamme hyvin. Yhteiset markkinat edellyttävät yhteistä päätöksentekoa, yhtenäisempää näkemystä työmarkkinoista ja verotuksesta.

Varmaa on, että muutoksen tie on pitkä ja kivinen. Yhtä varmaa kuitenkin on, että mikäli muutoksia yhtenäisen Euroopan puolesta ei tehdä, tulee rämpiminen talouskriisissä jatkumaan, ja päättymään lopulta Eurooppa-kriittisten voimien voittoon. Nykytilassa ei voida jatkaa ja Suomen edun vuoksi yhteismarkkinoita täytyy tiivistää, ei hajottaa. Yhtenäinen talouspolitiikka tarvitsee tuekseen vahvan ja yhtenäisen hallinnon, perustuslain ja oikeusistuimen. Päätöksenteko on vietävä sille kuuluvalle tasolle. Maailman tilanne vaatii Eurooppa-tason päätöksiä ja on naivia kuvitella, että pärjäisimme ilman muita Euroopan ja maailman maita.

Liittovaltiokehitys tarvitsee tuekseen henkisen hyväksymisen unionin kansalaisilta. Henkisestä hyväksymisestä on kuitenkaan turha edes keskustella, ennen kuin puhutaan asioista avoimesti, suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Liittovaltio ei ole vain kummitus kaapissa, vaan todellinen mahdollisuus rakentaa yhtenäistä talouspolitiikkaa demokratian, rauhan ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kasvattamiselle Euroopassa. Uskalletaan olla federalisteja ja ylpeitä siitä.

Kevät toi romanikerjäläiset

Sana eutanasia juontaa juurensa kreikan sanoista eu – hyvä; thanatos – kuolema. Hyvää ja arvokasta elämää pitäisi seurata hyvä ja arvokas kuolema. Sitä ei yhteiskuntamme kaikille nykyisin tarjoa.

Eutanasiaan liittyy monia ristiriitaisia, eettisesti ja moraalisesti vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Siksi vapaan tahdon merkitystä ei voi korostaa liikaa. Potilaan tahdon on oltava selvä, mutta myös lääkärin eettisiä arvoja on kunnioitettava. Eutanasiaan erikoistuvan lääkärin on tehtävä valinta, samalla tavalla kuin jokainen ammattinsa valitseva henkilö tekee. Itse arvostaisin ammattikuntaa joka antaisi isovanhemmilleni, vanhemmilleni tai itselleni mahdollisuuden ihmisarvoiseen hyvään kuolemaan.

Mistä ihmisen halu kuolla johtuu? Johtuuko se huonosta terveydenhoidosta ja siitä johtuvasta kärsimisestä? Tai siitä, että ihminen kokee olevansa arvoton taakka? Vai onko kyseessä tilanne, jossa ihmisen elinajan ennuste on lyhyt ja kärsimyksen määrä kestämätön.

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä. Osa meistä haluaa kuolla vain, koska kokee elämänsä arvottomaksi. Ihmisen elämän arvon on oltava enemmän kuin juhlasana tai lakikirjaan asetettu, byrokraatille osoitettu määräys tuottaa tai olla tuottamatta palveluita. Kyse on perimmältään arvoista ja lähimmäisistä välittämisestä. Niitä ei voida ulkoistaa valtiolle.

Eutanasia ei tietenkään ratkaise liian vähäiseen välittämiseen liittyviä ongelmia. Siihen tarvitaan yksilöistä lähtevää muutosta, sillä lailla ei voida säätää välittämispakkoa.

On kuitenkin ihmisiä, joille eutanasiasta olisi hyötyä. Mikäli ihminen joutuu esimerkiksi onnettomuuden uhriksi ja saa parasta mahdollista hoitoa, mutta elinmahdollisuudet ovat vammoista johtuen olemattomat, onko oikein että hän ei saa päättää elämästään? Kenellä on oikeus kieltää äärimmäisistä kivuista kärsivältä ihmiseltä oikeus kuolla, kun hän sitä vakaasti harkiten haluaa?

Ennen eutanasiaa potilaan tilan kohenemisen kannalta kaikki muut mahdollisuudet on pystyttävä rajaamaan pois. Niissä maissa joissa eutanasia on hyväksytty, eutanasiapäätökseen vaaditaan kahden lääkärin päätös ja tarvittaessa myös psykiatri antaa oman lausuntonsa. Suomessa potilas voi kieltäytyä hoidosta, mutta ei pyytää itselleen eutanasiaa.

Kuolinavun on aina oltava yksilön vapaaehtoinen valinta ja sen on perustuttava henkisesti terveen ihmisen omaan harkittuun pyyntöön. Oikeus elää on kaikista ihmisoikeuksista arvokkain ja keskeisin. Oikeus elää ei kuitenkaan tarkoita ehdotonta kieltoa kuolla.