VALIKKO

Maataloustukien murtumaton linnake

Luin 15-kesäisenä Karl Marxin Pääoman ensimmäisen osan, minkä vaikutuksesta minusta tuli Kokoomuksen jäsen ja päätin, että haluan olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnan muutoksiin. Sitä ennen haaveilin maanviljelijän, näyttelijän tai Hornet-lentäjän ammateista. Maaseutuidylliä minulle romantisoivat Suomi-filmit ja mökkimatkat, joiden innoittamana kävimme lapsuuden parhaan ystäväni kanssa maatalousleirillä. Yläasteen työelämään tutustumiseni suoritin karja- ja viljelytilalla. Avustaessani lehmää poikimaan pihattonavetan lattialla ja suorittaessani arjen töitä marraskuun harmaudessa, arvostukseni alan ammattilaisia ja pitkänlinjan maanviljelijöitä kohtaan kasvoi entisestään.

EU:n budjetista valtaosan lohkaisee edelleen maatalous. Maataloustukia perustellaan sillä, että ne ylläpitävät ruoan tuotannon omavaraisuutta, laskevat elintarvikkeiden hintaa ja tasapainottavat hintakehitystä sekä pitävät maaseudun asuttuna. Todellinen syy löytyy unionin historiasta. Ranskan maataloustuottajat olivat alusta lähtien keskeinen intressiryhmä, joka ajoi Euroopan yhtenäisen maatalous- ja kauppapolitiikan kehittämistä. Ranska tuottaa tänäkin päivänä 25 prosenttia koko EU:n maataloustuotteista.

Yleiset perustelut maataloustuille eivät meidän suomalaisten arjessa juuri näy ja syömämme ruoka onkin Euroopan kalleimpien joukossa. Suurelta osin tähän vaikuttaa Suomen verotus ja muutaman kaupan keskusliikkeen määräävä markkina-asema, mutta oman osansa korkeaan hintaan tuo myös markkinoita vääristävä tukipolitiikka. Kotimaan talouden kannalta tilanne on haastava. Suomessa perustarpeiden täyttämisen jälkeen palkasta käteen jäävä osuus on suhteellisen pieni, mikä vaikuttaa voimakkaasti kysyntään ja kulutukseen. Maataloustuet rahoitetaan keräämällä veroja, joten käytännössä me suomalaiset veronmaksajat maksamme sekä tuotannon tuet että lopputuotteiden korkeat hinnat.

Markkinatalouden näkökulmasta katsottuna maatalouden tuet ja protektionismi pitävät tuotteiden hinnat korkeina. Eteläisimmissä maissa, joissa ruoan tuottaminen on oikeasti kannattavaa, maatalouden tuotantoaste pystytään pitämään korkeana. Ruoka on tuotettu yleensä pienemmillä resursseilla ja päästöillä, kun lämmitystä, lannoitteita ja karjan sisällä pitoa tarvitaan vähemmän. Todellisuudessa täällä pohjoisessa kasvatettu lähiruoka onkin usein ympäristölle haitallisempaa kuin esimerkiksi Ranskasta tuodut elintarvikkeet. Ruokakuljetusten merkitys on keskimäärin vain noin 4 prosenttia päästöistä. Talouden ja ympäristön kannalta maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa sekä säästäisi rahaa ja ympäristöä.

Maanviljelys on Suomessa kiistatta haasteellisempaa kuin Keski- tai Etelä-Euroopassa ja kustannustaso korkeampi niin työvoiman kuin tarvittavien raaka-aineiden osalta. Se, että tähän haasteeseen vastataan rahallisella tuella, on kansantalouden kannalta kestämätön tilanne. Kotimaista tuotantoa perustellaan omavaraisuudella. Ruokatuotannon omavaraisuus ei kuitenkaan takaa ruuan riittävyyttä kriisiaikana, vaan siihen vaikuttaa merkittävästi myös energiantuonnin mahdolliset häiriöt. Todellisuudessa, jos Suomi joutuisi kriisitilanteeseen, olisimme väistämättä riippuvaisia muusta Euroopasta. Yksin kotimaisella tuotannolla ja energian saannilla emme pärjäisi.

Maanviljelys ja etenkin karjatilat ovat aina kiinnostaneet minua. Arvostan suunnattomasti työtä, jota suomalaiset ja eurooppalaiset maatalousyrittäjät tekevät, mutta samalla ymmärrän, että ruuan hintakehityksen on käännettävä suuntaansa myös meillä täällä pohjoisessa ja ruoka kannattaa tuottaa siellä, missä sillä on parhaat tuotantoedellytykset. Ei maatalouden tai minkään muunkaan alan yrityksen toimintaa tule rahoittaa verovaroin vapailla markkinoilla. Euroopan tulee olla on tässäkin suhteessa yhtenäinen alue, jonka vastuulla on taata kansalaisilleen maataloustuotteiden saanti yhteisellä ja järkevällä maatalouspolitiikalla.

Esivaaleista ensisijaisiksi vaaleiksi 2014

Olin juuri viettänyt ensimmäisiä kaksinumeroisia syntymäpäiviäni, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Kouluaikani eteni samanaikaisesti jäsenyyden ja rahaliiton kehittymisen kanssa ja voisinkin kutsua itseäni EU-natiiviksi. Haudattuani haaveeni maanviljelijän ja Hornet-lentäjän urista, oli viimeistään lukiossa selvää, että haluan tehdä töitä ulko- ja erityisesti EU-politiikan parissa. En yllättyisi, jos löytäisin itseni jossain vaiheessa elämääni myös toiselta puolelta pöytää EU-virkamiehenä korjaamassa unionin valuvikoja toisesta näkökulmasta. Uskon kuitenkin, että vahvalla vaalityöllä paikka EU:n demokratian ytimessä on mahdollinen ja luonteelleni sopivampi vaihtoehto; ihmiset ovat minulle asioita tärkeämpiä.

Lue lisää >>

Puoluevalinnan perustana brändi vai persoona?

Liittyessäni 15-vuotiaana Kokoomuksen jäseneksi, ilmoitti äitini tämän tulevan olemaan aina ryppy meidän rakkaudessa. No, se ryppy ei ole koskaan näkynyt ja vaikka sain tiukkaa palautetta sunnuntailounaalla kertoessani kunnallisvaaliehdokkuudesta, kestitti äiti kiltisti vaalitiimiäni leipomuksillaan ja napsutteli iltojen ratoksi Mariminttejä kiinni vaaliesitteisiin. Eikä meidän näkemyksemme yhteiskunnasta taida juuri erota, muuten kuin periaatteen tasolla. Lähtökohtaisestihan me kaikki kokoomuslaiset olemme egoistisia konservatiivi-porvareita, jotka ajamme vain omaa etuamme ja pyrimme karsimaan, tai vähintään markkinaehtoistamaan, kaikki raskaalla työllä rakennetut hyvinvointivaltion palvelut. Tämä kaikki tapahtuu meillä tietenkin sinisellä kauluspaidalla ja Burberry-kuosilla kuorrutettuna.

Lue lisää >>

Kyllä Suvivirrelle, ei valtionkirkolle

Joulun aikaan paatuneinkin tapakristitty herkistyy helposti, kun kirkoissa sammuvat valot ja kynttiläkulkueet virtaavat ulos pakkasyöhön veisaten Maa on niin kaunista. Vaikka omassa perheessäni osa on jo luopunut kokonaan velvollisuudesta kirkollisveron maksuun, kaivetaan meillä uskollisesti joka joulu vanha perheraamattu esiin kirjahyllyn kätköstä, luetaan katkelma jouluevankeliumista ja veisataan Enkeli taivaan ensimmäinen säkeistö, ennen jouluaterian alkamista. Tämä tapa kuuluu meidän perheen jouluun, yhtä lailla kun makaronilaatikko joulupöydän karjalanpaistin kaveriksi - perinteen mukaisesti.

Lue lisää >>

Lasikattona suorittaminen

Luin jokin aika sitten artikkelin, joka käsitteli nyky-yhteiskunnan kolmekymppisten naisten täydellisen CV:n dilemmaa. Osui ja upposi. Akateemisesti koulutetut naiset hiovat ansioluettelonsa viimeistä piirtoa myöten haluamansa uran mukaisiksi. Ylempi korkeakoulututkinto, hyvät harjoittelu- ja vaihtopaikat, kielitaito, suosittelijat. Odotukset on ladattu korkealle, mutta työelämä ei heti tarjoakaan sitä mitä odotetaan. Jotain puuttuu. Oikeat verkostot, väärä sukupuoli, naisten lasikatto? Tuskin.

Lue lisää >>

Hyvä paha sosiaaliturva

Toisinaan kuulee vanhempien puheissa vilahtelevan, kuinka he ovat säästäneet tai sijoittaneet lapsilisät erillisille tilille antaakseen summan nuoren käyttöön tukikuukausien päätyttyä. Näitäkin perheitä on varmasti keskimäärin hyvinvoivassa valtiossamme paljon. Meidän perheessä tähän ei ollut 90-luvulla mahdollisuutta, tuki käytettiin lasten vaatteisiin ja muihin tarvittaviin hankintoihin. Mistään en koskaan ole kokenut jääneeni paitsi. Sain kunnon kotikasvatuksen, mikä kannusti toisten huomioimiseen ja toisista välittämiseen sekä työntekoon ja elämässä eteenpäin pyrkimiseen – rajoja ja rakkautta säästämättä.

Lue lisää >>

Aikamme sankarit

Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että isovanhempani ovat aina olleet minulle läheisiä. Yhdeksän kuukauden vanhana, äitini lähtiessä töihin, pääsin päivähoitoon samassa rivitalossa asuneiden isovanhempieni luokse. Mummin kanssa tehtiin päivän kotiaskareita, leikittiin, käytiin musiikkileikkikoulussa, katsottiin vanhoja Suomi-filmejä ja tutustuttiin ahkerasti Vaahteramäen Eemelin ja Huvikummun lasten elämään. Mummi onkin aina ollut minulle varaäiti ja paras ystävä. Mummilla on aina aikaa ja vaikka elämä ei ole häntä silkkihansikkain kohdellut, toista yhtä hyväsydämistä ja muista välittävää ihmistä en ole koskaan tavannut.

Lue lisää >>

Naiskiintiöt – aikamme kirosana

Saapumiserässä II/2003 Tikkakosken Ilmavoimien viestikoululla minun lisäkseni kahdeksan naista aloitti vapaaehtoisen asepalveluksen. Ei, meistä kukaan ei ollut rekkalesbo tai taistelunorsu. Suurimmalle osalle armeijan käyminen oli aina ollut itsestäänselvyys, toiset halusivat jatkaa poliisikouluun tai armeijauralle, osalle vuosi oli mahdollisuus kerryttää erilaista elämänkokemusta. Toki joukosta löytyi yksi, johon Tom Cruisen Top gun oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen – siksi ilmavoimat (ei, tämä en ollut minä).

Lue lisää >>