Navigate / search

Digitaalisuus – uhkaava mahdollisuus

Digitaaliset palvelut valtaavat villisti alaa niin sosiaalisten verkostojen ylläpidossa, 24/7 kauppapaikkana kuin musiikki- ja elokuvabisneksenkin aloilla. Älypuhelimet ovat muuttaneet ihmisten arkea ja tapoja. Ruokarukoukset ovat vaihtuneet ruokakuvauksiin, lentokenttien check-in sähköiseksi, eikä onnettomimmankaan city-suunnistajan tarvitse enää jättää arvokkaita lomahetkiään pelkän karttakirjan varaan.

Digitaalisuuden on todettu olevan jopa sähkön keksimistä suurempi muutosvoima niin ihmisten elämän, talouden kuin yhteiskuntien kannalta. Mikä vieläkin merkittävämpää, kehityksen kelkka kulkee jatkuvasti kiihtyvällä sykkeellä eteenpäin. Sähköteknologialta otti sata vuotta yleistyä, digitaalisuus teki saman muutamassa vuosikymmenessä, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sen merkittävimmät ajat ovat vasta edessä.

Yli 90 prosenttia maailman datasta on luotu viimeisten kahden vuoden aikana. Digitaalitalous kasvaa seitsemän kertaa muuta taloutta nopeammin. Maailman dataliikenteen odotetaan 15-kertaistuvan vuoteen 2017 mennessä ja vuoteen 2020 mennessä internettiin kytketään yli 50 miljardia laitetta. Nämä vasta maistiaisia siitä, millaisia lukuja muutos tarjoilee.

Digitaalisuus tarjoaa mahdollisuutta vaurauteen, uusiin työpaikkoihin, parempiin palveluihin, uudenlaisiin oppimisympäristöihin ja tutkimuksen välineisiin, sekä kenties osaratkaisua ohi talouskriisistä. Mahdollisuuden ohella digitaalisuus on myös uhka, sillä ilman sitä eivät työpaikkamme olisi siirtyneet Kiinaan. Ennen kaikkea digitaalisuus on kuitenkin mahdollisuus, ei vain meille, vaan myös kaikille muille. Pidemmässä juoksussa kisa digitaalisuuden hyödyntämisestä voi ratkaista jopa sen, mikä maanosa maailman talouskilpailua tulevina vuosikymmeninä johtaa.

Meillä on kaikki syy paitsi toivoon, myös huoleen. Kaikki uuden ajan digitaalisuuteen toimintansa pohjaavat jättiläiset, kuten: Amazon, Google, Facebook, Netflix, Alibaba, Baidu, Tencent jne. ovat syntyneet muualla kuin Euroopassa – USA:ssa, Kiinassa, Koreassa. Yhtäkään todellista digimarkkinajättiläistä ei ole tullut Euroopasta.

Tämä ei ole sattumaa.

Me jäämme jälkeen, koska meidän maanosallamme ei ole yhtenäisiä sisämarkkinoita, vaan 28 pientä markkinaa, jotka eivät tue voimakkaasti skaalautuvaa digitaalista bisnestä. Me jäämme jälkeen, koska EU:n yhdentyminen on riittämätöntä, sen syveneminen liian hidasta ja Lissabonin strategiaa hienoine digitaalisine agendoineen ei ole toteutettu. Me jäämme jälkeen, koska kansallisvaltiot ovat tehneet vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi sen, minkä teknologia on jo mahdollistanut.

Kuluttajansuoja on harmonisoitava, oltiin Suomessa siitä mitä mieltä vain. Tietosuoja on yhtenäistettävä, vaikka Saksa vastustaa sitä. Tekijänoikeussuojattuja tuotteita pitää voida myydä suoraan koko sisämarkkinoille, vaikka Ranska ei sitä hyväksyisi.

EU:n sisämarkkinoissa on syviä haasteita. Mitä nopeammaksi digitaalinen juoksukisa käy, sen mahdottomammaksi muodostuu EU:n päätöksentekomenettelyjen kankeus ja yhtenäisyyden puute. Kansallisvaltioiden Eurooppa ei pärjää yhtenäiselle Kiinalle tai USA:n liittovaltiolle. Yhtenäinen Eurooppa menestyisi kovassakin kisassa.

Euroopan riipimisen kappaleiksi on loputtava ja uhkaavaan mahdollisuuteen tartuttava. Se ei ole vain meidän suomalaisten, vaan myös saksalaisten, ranskalaisten ja kaikkien muidenkin eurooppalaisten etu.

Asuessani muutama vuosi sitten Saksassa kämppikseni oli Itä-Berliinin puolella kasvanut nuori lääkäri. Hän teki päivystystä paikallisessa sairaalassa ja aloitteli omaa terveyspalveluita tarjoavaa yritystä opiskelukavereidensa kanssa. Ryhmällä nuoria lääkäreitä ja sairaanhoitajia oli ideana tarjota kohtuuhintaisia terveyspalveluita kotikäynteinä. He olivat valmiita tekemään keikkatyötä pidemmälläkin työmatkalla saadakseen laskunsa maksettua ja kartuttaakseen työkokemustaan. Osa teki yrittämisen ohella töitä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Työaikapankkien ansiosta työajat pystyi järjestämään joustavasti ja todellisen tarpeen mukaan, niin työntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta.

Saksan taloudellisen menestyksen perusta on kiistatta edelleen sen vahva teollinen kivijalka. Merkittävää kuitenkin on, että keskieurooppalainen talouskumppanimme on onnistunut luomaan kasvu- ja levittäytymisalustan myös lukuisille maailmanluokan yrityksille muilla kuin perinteisillä teollisuudenaloilla. Talouden selkärangan muodostaa yhä vahvemmin suuri joukko eri aloilla toimivia pieniä ja keskisuuria, ns. Mittelstand -yrityksiä. Niiden joukosta löytyy iso joukko perheyrityksiä, joille työehtojen joustavuudella on kilpailukyvyn kannalta erityisen suuri merkitys.

Vielä vuonna 2003 Saksan työttömyysluvut olivat karua katseltavaa. Yli neljä miljoonaa saksalaista oli vailla työtä. The Economist -lehti kuvasikin Saksaa ”Euroopan sairaaksi mieheksi”. Saksassa toteutettiin silloisen liittokanslerin Gerhard Schröderin ajamana merkittävät työmarkkinauudistukset ns. Hartz -reformit, joiden tavoitteena oli joustavoittaa Saksan työmarkkinoita. Uudistukset lähtivät siitä, että koko työvoimapotentiaalin tulee olla mahdollisimman tehokkaassa käytössä, jotta hyvinvointimalli pystytään säilyttämään. Uudistuksilla haluttiin helpottaa muun muassa pienyrittäjien mahdollisuuksia tehdä muutoksia yrityksen henkilöstörakenteeseen. Myös osa-aikaisten ja määräaikaisten työsopimusten säännöstelyä höllennettiin. Uudistusten seurauksena vuonna 2010 työttömiä oli talouskriisistä huolimatta miljoona vähemmän. Nyt vuonna 2013 Saksan työttömyys on enää hieman yli viisi prosenttia, eli alle puolet kymmenen vuoden takaisesta.

Reippaan uudistuslinjan myötä Saksa on onnistunut olemaan työmarkkinoiden joustavuuden suunnittelussa ja toteutuksessa selkeästi edelläkävijä. Maa on myös pärjännyt kansainvälisessä vertailussa erinomaisesti huolimatta heikosta globaalista talouskehityksestä. Siinä missä suomalaista työmarkkinajärjestelmää leimaa jäykkä sopimiskulttuuri ja työaikojen joustamattomuus, Saksassa yritykset järjestävät yritys- ja työpaikkatasolla työaikoja kysyntäpiikkien mukaan ottaen yrityskohtaiset tarpeet huomioon. Tässä käytetään hyväksi esimerkiksi juuri erilaisia työaikapankkiratkaisuja. Kertaluonteisista palkkaeristä ja työkohtaisesta palkkakehityksestä on myös mahdollista sopia yritystasolla, vallitsevan markkinatilanteen mukaisesti.

Vaikka uudistukset osuivat aikanaan kipeästi sekä tiukassa taloustilanteessa eläneeseen kansaan että liittokanslerin paikan linjastaan maksaneeseen Schröderiin, voidaan Saksassa nyt korjata uudistustyön satoa. Maan työmarkkinoista on tullut joustavammat ja kilpailukykyisemmät, eikä niillä esiinny juurikaan häiriöitä. Myös työtaistelut ovat harvinaisia, kun asioista sovitaan yhteisymmärryksessä paikallisesti.

Yhteisymmärrys ja luottamus ovat johtaneet myös siihen, että Saksassa on otettu käyttöön niin sanotut avaamislausekkeet, joilla pystytään poikkeamaan työehtosopimuksien vähimmäisehdoista tilanteissa, joissa jonkin alan kilpailukyky on merkittävästi heikentynyt. Työntekijät ovat suostuneet esimerkiksi väliaikaisiin palkanalennuksiin tai työajan lyhentämiseen, kun taas työnantaja on pidättäytynyt irtisanomisilta. Suomessa työmarkkinakeskustelussa ja yhteistoiminnassa ei juuri puhuta muusta kuin irtisanomisten määrästä. Saksassa asioista sovitaan.

Suomalaista työmarkkinajärjestelmää ohjailee edelleen vahvasti kansassa istuva ajatus siitä, että työpaikan pitää olla yhtä varma kuin 30 vuoden maksuajalle otetun asuntolainan maksuerien määrä ja markkinoiden heilahtelut eivät saa sitä horjuttaa. Viime kädessä on valtion tehtävä taata, että asuntolainan maksukyky säilyy. Muualla Euroopassa, etenkään suurkaupungeissa, harva esimerkiksi ostaa asuntoa omakseen ja työn perässä ollaan valmiita muuttamaan herkemmin kuin meillä. Vapailla markkinoilla toimivat yritykset eivät yksinkertaisesti voi sitoutua työntekijöidensä asuntolainan maksamiseen. Työmarkkinat eivät voi uusiutua ja pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, mikäli emme ole valmiita tekemään töitä työn – ei järjestelmän, työehtojen tai asuntolainan vuoksi.

Vanha kämppikseni on ehtinyt työskennellä useilla paikkakunnilla Saksan sisällä ja nauttii tällä hetkellä keikkatyöstään sekä elämästään Italiassa perheensä kanssa. Arjen ja elämisen onni on löytynyt niin Saksan itä- kuin länsipuolella yhtälailla kuin toisesta Euroopan maasta, vuokra-asunnosta ja määräaikaisesta työsopimuksesta huolimatta.