Navigate / search

Maataloustukien murtumaton linnake

Luin 15-kesäisenä Karl Marxin Pääoman ensimmäisen osan, minkä vaikutuksesta minusta tuli Kokoomuksen jäsen ja päätin, että haluan olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnan muutoksiin. Sitä ennen haaveilin maanviljelijän, näyttelijän tai Hornet-lentäjän ammateista. Maaseutuidylliä minulle romantisoivat Suomi-filmit ja mökkimatkat, joiden innoittamana kävimme lapsuuden parhaan ystäväni kanssa maatalousleirillä. Yläasteen työelämään tutustumiseni suoritin karja- ja viljelytilalla. Avustaessani lehmää poikimaan pihattonavetan lattialla ja suorittaessani arjen töitä marraskuun harmaudessa, arvostukseni alan ammattilaisia ja pitkänlinjan maanviljelijöitä kohtaan kasvoi entisestään.

EU:n budjetista valtaosan lohkaisee edelleen maatalous. Maataloustukia perustellaan sillä, että ne ylläpitävät ruoan tuotannon omavaraisuutta, laskevat elintarvikkeiden hintaa ja tasapainottavat hintakehitystä sekä pitävät maaseudun asuttuna. Todellinen syy löytyy unionin historiasta. Ranskan maataloustuottajat olivat alusta lähtien keskeinen intressiryhmä, joka ajoi Euroopan yhtenäisen maatalous- ja kauppapolitiikan kehittämistä. Ranska tuottaa tänäkin päivänä 25 prosenttia koko EU:n maataloustuotteista.

Yleiset perustelut maataloustuille eivät meidän suomalaisten arjessa juuri näy ja syömämme ruoka onkin Euroopan kalleimpien joukossa. Suurelta osin tähän vaikuttaa Suomen verotus ja muutaman kaupan keskusliikkeen määräävä markkina-asema, mutta oman osansa korkeaan hintaan tuo myös markkinoita vääristävä tukipolitiikka. Kotimaan talouden kannalta tilanne on haastava. Suomessa perustarpeiden täyttämisen jälkeen palkasta käteen jäävä osuus on suhteellisen pieni, mikä vaikuttaa voimakkaasti kysyntään ja kulutukseen. Maataloustuet rahoitetaan keräämällä veroja, joten käytännössä me suomalaiset veronmaksajat maksamme sekä tuotannon tuet että lopputuotteiden korkeat hinnat.

Markkinatalouden näkökulmasta katsottuna maatalouden tuet ja protektionismi pitävät tuotteiden hinnat korkeina. Eteläisimmissä maissa, joissa ruoan tuottaminen on oikeasti kannattavaa, maatalouden tuotantoaste pystytään pitämään korkeana. Ruoka on tuotettu yleensä pienemmillä resursseilla ja päästöillä, kun lämmitystä, lannoitteita ja karjan sisällä pitoa tarvitaan vähemmän. Todellisuudessa täällä pohjoisessa kasvatettu lähiruoka onkin usein ympäristölle haitallisempaa kuin esimerkiksi Ranskasta tuodut elintarvikkeet. Ruokakuljetusten merkitys on keskimäärin vain noin 4 prosenttia päästöistä. Talouden ja ympäristön kannalta maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa sekä säästäisi rahaa ja ympäristöä.

Maanviljelys on Suomessa kiistatta haasteellisempaa kuin Keski- tai Etelä-Euroopassa ja kustannustaso korkeampi niin työvoiman kuin tarvittavien raaka-aineiden osalta. Se, että tähän haasteeseen vastataan rahallisella tuella, on kansantalouden kannalta kestämätön tilanne. Kotimaista tuotantoa perustellaan omavaraisuudella. Ruokatuotannon omavaraisuus ei kuitenkaan takaa ruuan riittävyyttä kriisiaikana, vaan siihen vaikuttaa merkittävästi myös energiantuonnin mahdolliset häiriöt. Todellisuudessa, jos Suomi joutuisi kriisitilanteeseen, olisimme väistämättä riippuvaisia muusta Euroopasta. Yksin kotimaisella tuotannolla ja energian saannilla emme pärjäisi.

Maanviljelys ja etenkin karjatilat ovat aina kiinnostaneet minua. Arvostan suunnattomasti työtä, jota suomalaiset ja eurooppalaiset maatalousyrittäjät tekevät, mutta samalla ymmärrän, että ruuan hintakehityksen on käännettävä suuntaansa myös meillä täällä pohjoisessa ja ruoka kannattaa tuottaa siellä, missä sillä on parhaat tuotantoedellytykset. Ei maatalouden tai minkään muunkaan alan yrityksen toimintaa tule rahoittaa verovaroin vapailla markkinoilla. Euroopan tulee olla on tässäkin suhteessa yhtenäinen alue, jonka vastuulla on taata kansalaisilleen maataloustuotteiden saanti yhteisellä ja järkevällä maatalouspolitiikalla.

Viestinnän sietämätön keveys

Meillä on luonnostaan tapana suhtautua kriittisesti uusiin asioihin. On helppoa epäillä asioita, joista emme tiedä ja joita emme tunne. Vastustaminen on huomattavasti helpompaa kuin asioihin perehtyminen, samalla se on sietämättömän kevyt tie. Euroopan unioni on monille kaukainen ja epämääräinen linnake, jonka toiminnasta on vaikea saada selkoa. Instituutio koetaan kalliiksi ja mikäli julkisuutta on uskominen, tuottaa se lähes poikkeuksetta elämäämme hankaloittavia byrokratian kukkasia.

Suomessa EU-uutisointi perustuu monesti nostoihin  ja lainauksiin ulkomaisista medioista, usein puutteellisella lähdekritiikillä. Eikä ihme. 3100 henkeä työllistävällä Ylellä on Brysselissä kaksi toimittajaa, kaupallisilla toimijoilla vielä vähemmän – siitäkin huolimatta, että noin 12 prosenttia lainsäädännöstämme on EU-vaikutteista. Näin on syntynyt mojova parvi uutisankkoja, joiden liihotukseen EU:n komissio yrittää parhaansa mukaan puuttua muun muassa Setting the facts straight -sivulla, jossa oiotaan vääriä käsityksiä aina saunomisen rajoittamisesta ilmapallokieltoihin ja lakupiippujen turmiollisuuteen. Silti epätieto elää, uutisankat jatkavat lentoaan ja lopputulos on helppo arvata.

Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia suomalaisista luonnehti EU:ta byrokraattiseksi ja vain 8 prosenttia näki, että EU kertoo avoimesti tavoitteistaan ja toiminnastaan. Tosiasiassa EU:n toimielimet viestivät paljon ja avoimesti. EU:n byrokraattisesta mielikuvasta iso osa on kansallista perua. Esimerkiksi julkisten hankintojen kohdalla EU edellyttää kuntia kilpailuttamaan yli 207 000 euron kynnysarvon ylittävät tavara- ja palveluhankinnat, mutta Suomi soveltaa lähes identtisiä sääntöjä kaikkiin yli 30 000 euron hankintoihin.

Tietoa päätöksenteosta on ja sitä saa, kun sitä osaa hakea ja seurata. Mutta kuka jaksaa nähdä tämän vaivan, kun lööppien otsikot tulevat vastaan kaikkialta ja komission tietoa pitäisi etsiä erillisiltä sivustoilta? Ongelma on viestinnässä, siinä, miten ja missä muodossa tietoa välitetään. Julkinen hallinto, julkinen viesti, mutta kuka keksisi reseptin, millä se muovataan otsikoihin yltävään julkisuusmuottiin tai koristellaan moneen makuun meneväksi kulutuskolumniksi?

EU-kriitikot ratsastavat usein kevyillä nostoilla, joihin monen äänestäjän, sekä vasemmalta että oikealta, on helppo yhtyä. Puutteellinen tieto ruokkii vastuutonta ja perusteetonta arvostelua. Faktoihin perustuva rakentava kritiikki on aina tervetullutta. EU:n valuvikoja ei tule puolustaa, vaan keskittyä ratkaisuehdotusten rakentamiseen. Sormen osoittaminen vian merkiksi on helppoa, oikean suunnan näyttäminen vaatii paljon enemmän.

Ansaitsemme parempaa. Raskaan sarjan päätökset vaativat kevyen ja ymmärrettävän  tulkinnan, jotta niitä voidaan tarkastella laajemmallakin joukolla. On meidän jokaisen aliarvioimista tyytyä parhaat lööpit repiviin irtopoimintoihin ja sen myötä ohjata meitä kohti sietämättömän kevyttä EU:n vastustamisen tietä.

 

Esivaaleista ensisijaisiksi vaaleiksi 2014

Olin juuri viettänyt ensimmäisiä kaksinumeroisia syntymäpäiviäni, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Kouluaikani eteni samanaikaisesti jäsenyyden ja rahaliiton kehittymisen kanssa ja voisinkin kutsua itseäni EU-natiiviksi. Haudattuani haaveeni maanviljelijän ja Hornet-lentäjän urista, oli viimeistään lukiossa selvää, että haluan tehdä töitä ulko- ja erityisesti EU-politiikan parissa. En yllättyisi, jos löytäisin itseni jossain vaiheessa elämääni myös toiselta puolelta pöytää EU-virkamiehenä korjaamassa unionin valuvikoja toisesta näkökulmasta. Uskon kuitenkin, että vahvalla vaalityöllä paikka EU:n demokratian ytimessä on mahdollinen ja luonteelleni sopivampi vaihtoehto; ihmiset ovat minulle asioita tärkeämpiä.

Nyt takana on reilut kaksi kuukautta eurovaalikampanjaa ja lukematon määrä keskusteluja kuntaliitoksista, kierrätyksestä, koulujen lakkauttamisesta sekä monista muista kunnalliseen ja kansalliseen päätöksentekoon kuuluvista aiheista. Hyviä keskusteluja ja tärkeitä asioita, mutta EU-vaalien kannalta täysin epäolennaisia aiheita.

Monia EMU:n ja EU:n positiivisia vaikutuksia emme näe, emmekä edes voi tietää, koska toista todellisuutta ei ole tapahtunut. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että: hinnat eivät nousseet euron myötä, markan arvo ei olisi enää kuudesosa euroa, bilateraalista kaupankäyntiä Neuvostoliiton kanssa ei enää ole, Nokia ei ollut enää aikoihin ”suomalainen”, eikä tämä maa ole koskaan tullut toimeen omillaan. Entistä aikaa on turha kullata, koko hyvinvointivaltio on rakennettu velaksi ja nyt on aika tunnustaa, että tälle rakennustyölle ja sen tulevalle elinkaarelle on löydettävä mahdollistumisen eväät. Jotta hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito on mahdollista, tarvitsemme voimakasta tuottavuuden kasvua. Suomalaisten yritysten vahvuus on erikoistumisessa eikä tämä onnistu ilman riittävän suuria sisämarkkinoita, sellaiset meille tarjoaa ainoastaan EU 500 miljoonan ihmisen markkinoineen.

Tunnustan ja tiedostan valuviat, joita unionissa on, kuten hallinnon ja demokratian vallan välinen suhde sekä raskas, välillä harhalaukauksiakin ampuva, päätöksentekoprosessi. Selkeä yhteinen maali puuttuu. Lisäksi EU:ssa kärsitään edelleen mikrotason sääntelytulvasta. Säädösten määrääkin ongelmallisempaa on niiden epäjohdonmukaisuus, päällekkäisyys ja hallitsemattomuus sekä tasapuolisen toimeenpanon varmistamisen puute kaikissa jäsenmaissa.

Yhteistä talous- ja rahaliittoa luodessa unohdettiin, että sama raha- ja korkopolitiikka eivät sovi heti alusta asti kaikille jäsenmaille. Ongelma on, että rahaliitto on ollut poliittinen projekti, kun sen olisi pitänyt olla talouspoliittinen ja järjellä tehty prosessi. Tätä olennaista valuvikaa on nyt korjattu yhtenäistämällä finanssipolitiikkaa. Markkinat tuskin kapsahtavat katajaan kahdesti vaan ottavat tästä eteenpäin huomioon myös maakohtaiset riskit.

Vakaus on yksi merkittävimmistä asioista, joita EU-jäsenyys on Suomelle tuonut. Inflaatio ja korot laukkasivat vielä 90-luvun alussa taivaissa ja devalvaatiosykli vahingoitti talouttamme. Muistan, että jo ennen kuin taisin osata laskea useampaa kolikko yhteen, piirsin koululaisjulkaisu Opinsauna -lehteen kuvan markasta, joka kelluu vesiämpärissä.

Suomen viennistä 70 prosenttia suuntautuu euroalueelle, joten valuuttariskin katoaminen ja tullimaksujen poistuminen ovat tarjonneet yrityksille huomattavasti vakaammat ja helpommat olot. Sisämarkkinat ovat tuoneet koko EU:lle lisää talouskasvua, jopa reilusti yli 200 miljardia euroa vuosittain. Suomi on myös maksanut valtiovelan korkoja 2 miljardia vähemmän vuodessa kuin ilman euroa ja pörssiyhtiöiden rahoituskustannukset ovat kokonaisuudessaan puoli miljardia pienemmät euron ansiosta. Asuntovelallisille matalat korot ovat tarkoittaneet huomattavaa helpotusta lainataakkaan.

Eurovaalien ehdokaslistoja katsellessa voi suoraan todeta, että ainakin puolet ehdokkaista rakentavat ensi keväänä omaa eduskuntavaalikampanjaansa. Olen kuullut monen toteavan, että hyvä kun pääsit nyt ehdolle keräämään kannatustasi eduskuntavaaleihin. Vastaan tässä kaikille toteajille yhteisesti: en ole tekemässä eduskuntavaaleja, vaan eurovaaleja ja tavoitteenani on kerätä kannatus, jolla saavutan ensi keväänä paikkani Euroopan parlamentissa. Meidän on aika vihdoin ymmärtää, mikä merkitys parlamentilla on EU:n päätöksenteossa ja mitkä ovat EU:n päätöksenteon vaikutukset meihin. Esivaaleista on tehtävä ensisijaiset vaalit.

Tavoitteena talouskasvu

Talouden rakennemuutos on käsissämme tässä ja nyt. Jotta pystymme vastaamaan huomisen haasteisiin, tarvitsemme nopeaa pelisilmää ja rakentavanlaatuisia uudistuksia ajatteluumme. Sorrumme liian usein manaamaan korkeaa verotusta ja kallista julkista sektoria sekä tuijottamaan työttömyyslukuja. Huomattavasti merkittävämpi ongelma kansantaloudellemme on talouskasvun hidastuminen ja työn tuottavuuden liian hidas kasvu.

Suomessa on tällä hetkellä noin 50 lasta tai vanhusta 100 työikäistä kohti, vuonna 2030 arvio on samassa suhteessa yli 70. Tämä yhtälö pakottaa meidät etsimään keinoja työllisyysasteen nostamiseen ja työn tuottavuuden kasvattamiseen. Samanaikaisesti myös talouden on pakko kasvaa, jotta pystymme ylläpitämään hyvinvointivaltion perustan. Vähemmällä väellä on saatava aikaiseksi enemmän.

Käsillä oleva talouden taantuma on pitkälti seurausta laimeasta talouden ja työn tuottavuuden kasvusta, sekä niistä seuranneesta kilpailukyvyn heikkenemisestä. Jos nämä ongelmat ratkaistaan, hyvinvointivaltio kestää todennäköisemmin tulevatkin paineet, työtä riittää ja palkkatasotkin voivat jatkaa nousuaan.

Mistä talouskasvua sitten pitäisi hakea? Historian perusteella teknologiasta. 1890–1995 Yhdysvaltojen talouskasvusta kaksi kolmasosaa syntyi teknologian kehityksestä. Vuosina 2004–2009 yksin internet toi kehittyneiden maiden talouskasvusta viidenneksen.

Suomen mahdollisuudet uusiin teknologioihin perustuvilla sektoreilla ovat suuret. Koko maailmassa tällä hetkellä nopeimmin kehittyvät tieto- ja viestintäteknologiat sekä niiden hyödyntäminen. Suomessa kyseiset sektorit ovat vahvempia kuin Euroopassa keskimäärin, ja luovat jopa 10 prosenttia kansantuotteestamme. Ei ole sattumaa, että juuri tieto- ja viestintäteknologioiden rooli korostuu start-up- ja kasvuyrityskentällä Suomessa. Mahdollisuudet ovat kuitenkin vielä laajemmat, uusien teknologiaratkaisujen avulla voidaan parantaa työn tuottavuutta lähes kaikilla toimialoilla.

Usein kuulee sanottavan, että teknologian kehittyminen on vähentänyt ihmiskäsien tarvetta ja kasvattanut näin työttömyyttä. Todisteet eivät kuitenkaan tue väitettä, sillä esimerkiksi internetin käytön kasvun on todettu luoneen 2,6 uutta työpaikkaa jokaista sen viemää kohden. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö työpaikkoja olisi hävinnyt. Esimerkiksi metsäkoneiden tulo nosti aikanaan työn tuottavuutta, mutta romahdutti metsureiden määrän. Näiden töiden tilalle on kuitenkin tullut uusia töitä – joskus jopa aiempaa enemmän. Ei työ mihinkään katoa, mutta kehityksen mukana se muuttaa muotoaan.

Laatu korvaa yhä useammin määrän. Nokian tie halpapuhelimien tuottajana ei ollut pitkä eikä leveä. Puhtaasti digitaalisten tuotteiden kohdalla kilpailu on vieläkin kovempaa. Tämä on meille kilpailuetu, sillä koulutettujen suomalaisten kannattaa kisata ennemmin laadussa kuin määrässä tai hinnassa. Korkea laatu linkittyy usein korkeaan hintaan, korkeaan tuottavuuteen ja viime kädessä myös mahdollisuuteen maksaa korkeampia palkkoja.

Teknologiakehityksessä seuraava merkittävä kasvu syntyy todennäköisimmin toimintaprosessien tehostumisesta sekä tieto- ja viestintäteknologian saamisesta laajempaan hyötykäyttöön. Sähköiset liiketoimintamallit ja sähköinen hallinto sekä palvelut ovat tässä merkittävässä roolissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tietoteknologian laajemman hyödyntämisen katsotaan vauhdittavan tuottavuuden kasvua puoli prosenttiyksikköä vuodessa. Suomi voisi ottaa tästä mallia ja siirtää esimerkiksi julkisen sektorin asiointipalvelut ja hallinnon sähköiseen muotoon koko laajuudessaan.

Talouskasvu on nostettava tämän päivän politiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi. Sen saavuttamiseksi Suomen ja EU:n tulee keskittyä tukemaan merkittävästi tieto- ja viestintäteknologiaosaamisen kehittämistä, panostaa investointeihin sekä rakenteiden ja liiketoimintaosaamisen kehittämiseen. Euroopan unionin tulisi osaltaan panna digitaalinen agenda täytäntöön haikailematta menneisyyteen. Uudenlaisten talouskasvumahdollisuuksien tunnustaminen ja tunnistaminen ovat askelia suuntaan, joka tuo mukanaan lisää työtä ja mahdollisuuksia suomalaisille Euroopassa.

Digitaalisuus – uhkaava mahdollisuus

Digitaaliset palvelut valtaavat villisti alaa niin sosiaalisten verkostojen ylläpidossa, 24/7 kauppapaikkana kuin musiikki- ja elokuvabisneksenkin aloilla. Älypuhelimet ovat muuttaneet ihmisten arkea ja tapoja. Ruokarukoukset ovat vaihtuneet ruokakuvauksiin, lentokenttien check-in sähköiseksi, eikä onnettomimmankaan city-suunnistajan tarvitse enää jättää arvokkaita lomahetkiään pelkän karttakirjan varaan.

Digitaalisuuden on todettu olevan jopa sähkön keksimistä suurempi muutosvoima niin ihmisten elämän, talouden kuin yhteiskuntien kannalta. Mikä vieläkin merkittävämpää, kehityksen kelkka kulkee jatkuvasti kiihtyvällä sykkeellä eteenpäin. Sähköteknologialta otti sata vuotta yleistyä, digitaalisuus teki saman muutamassa vuosikymmenessä, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sen merkittävimmät ajat ovat vasta edessä.

Yli 90 prosenttia maailman datasta on luotu viimeisten kahden vuoden aikana. Digitaalitalous kasvaa seitsemän kertaa muuta taloutta nopeammin. Maailman dataliikenteen odotetaan 15-kertaistuvan vuoteen 2017 mennessä ja vuoteen 2020 mennessä internettiin kytketään yli 50 miljardia laitetta. Nämä vasta maistiaisia siitä, millaisia lukuja muutos tarjoilee.

Digitaalisuus tarjoaa mahdollisuutta vaurauteen, uusiin työpaikkoihin, parempiin palveluihin, uudenlaisiin oppimisympäristöihin ja tutkimuksen välineisiin, sekä kenties osaratkaisua ohi talouskriisistä. Mahdollisuuden ohella digitaalisuus on myös uhka, sillä ilman sitä eivät työpaikkamme olisi siirtyneet Kiinaan. Ennen kaikkea digitaalisuus on kuitenkin mahdollisuus, ei vain meille, vaan myös kaikille muille. Pidemmässä juoksussa kisa digitaalisuuden hyödyntämisestä voi ratkaista jopa sen, mikä maanosa maailman talouskilpailua tulevina vuosikymmeninä johtaa.

Meillä on kaikki syy paitsi toivoon, myös huoleen. Kaikki uuden ajan digitaalisuuteen toimintansa pohjaavat jättiläiset, kuten: Amazon, Google, Facebook, Netflix, Alibaba, Baidu, Tencent jne. ovat syntyneet muualla kuin Euroopassa – USA:ssa, Kiinassa, Koreassa. Yhtäkään todellista digimarkkinajättiläistä ei ole tullut Euroopasta.

Tämä ei ole sattumaa.

Me jäämme jälkeen, koska meidän maanosallamme ei ole yhtenäisiä sisämarkkinoita, vaan 28 pientä markkinaa, jotka eivät tue voimakkaasti skaalautuvaa digitaalista bisnestä. Me jäämme jälkeen, koska EU:n yhdentyminen on riittämätöntä, sen syveneminen liian hidasta ja Lissabonin strategiaa hienoine digitaalisine agendoineen ei ole toteutettu. Me jäämme jälkeen, koska kansallisvaltiot ovat tehneet vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi sen, minkä teknologia on jo mahdollistanut.

Kuluttajansuoja on harmonisoitava, oltiin Suomessa siitä mitä mieltä vain. Tietosuoja on yhtenäistettävä, vaikka Saksa vastustaa sitä. Tekijänoikeussuojattuja tuotteita pitää voida myydä suoraan koko sisämarkkinoille, vaikka Ranska ei sitä hyväksyisi.

EU:n sisämarkkinoissa on syviä haasteita. Mitä nopeammaksi digitaalinen juoksukisa käy, sen mahdottomammaksi muodostuu EU:n päätöksentekomenettelyjen kankeus ja yhtenäisyyden puute. Kansallisvaltioiden Eurooppa ei pärjää yhtenäiselle Kiinalle tai USA:n liittovaltiolle. Yhtenäinen Eurooppa menestyisi kovassakin kisassa.

Euroopan riipimisen kappaleiksi on loputtava ja uhkaavaan mahdollisuuteen tartuttava. Se ei ole vain meidän suomalaisten, vaan myös saksalaisten, ranskalaisten ja kaikkien muidenkin eurooppalaisten etu.

Asuessani muutama vuosi sitten Saksassa kämppikseni oli Itä-Berliinin puolella kasvanut nuori lääkäri. Hän teki päivystystä paikallisessa sairaalassa ja aloitteli omaa terveyspalveluita tarjoavaa yritystä opiskelukavereidensa kanssa. Ryhmällä nuoria lääkäreitä ja sairaanhoitajia oli ideana tarjota kohtuuhintaisia terveyspalveluita kotikäynteinä. He olivat valmiita tekemään keikkatyötä pidemmälläkin työmatkalla saadakseen laskunsa maksettua ja kartuttaakseen työkokemustaan. Osa teki yrittämisen ohella töitä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Työaikapankkien ansiosta työajat pystyi järjestämään joustavasti ja todellisen tarpeen mukaan, niin työntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta.

Saksan taloudellisen menestyksen perusta on kiistatta edelleen sen vahva teollinen kivijalka. Merkittävää kuitenkin on, että keskieurooppalainen talouskumppanimme on onnistunut luomaan kasvu- ja levittäytymisalustan myös lukuisille maailmanluokan yrityksille muilla kuin perinteisillä teollisuudenaloilla. Talouden selkärangan muodostaa yhä vahvemmin suuri joukko eri aloilla toimivia pieniä ja keskisuuria, ns. Mittelstand -yrityksiä. Niiden joukosta löytyy iso joukko perheyrityksiä, joille työehtojen joustavuudella on kilpailukyvyn kannalta erityisen suuri merkitys.

Vielä vuonna 2003 Saksan työttömyysluvut olivat karua katseltavaa. Yli neljä miljoonaa saksalaista oli vailla työtä. The Economist -lehti kuvasikin Saksaa ”Euroopan sairaaksi mieheksi”. Saksassa toteutettiin silloisen liittokanslerin Gerhard Schröderin ajamana merkittävät työmarkkinauudistukset ns. Hartz -reformit, joiden tavoitteena oli joustavoittaa Saksan työmarkkinoita. Uudistukset lähtivät siitä, että koko työvoimapotentiaalin tulee olla mahdollisimman tehokkaassa käytössä, jotta hyvinvointimalli pystytään säilyttämään. Uudistuksilla haluttiin helpottaa muun muassa pienyrittäjien mahdollisuuksia tehdä muutoksia yrityksen henkilöstörakenteeseen. Myös osa-aikaisten ja määräaikaisten työsopimusten säännöstelyä höllennettiin. Uudistusten seurauksena vuonna 2010 työttömiä oli talouskriisistä huolimatta miljoona vähemmän. Nyt vuonna 2013 Saksan työttömyys on enää hieman yli viisi prosenttia, eli alle puolet kymmenen vuoden takaisesta.

Reippaan uudistuslinjan myötä Saksa on onnistunut olemaan työmarkkinoiden joustavuuden suunnittelussa ja toteutuksessa selkeästi edelläkävijä. Maa on myös pärjännyt kansainvälisessä vertailussa erinomaisesti huolimatta heikosta globaalista talouskehityksestä. Siinä missä suomalaista työmarkkinajärjestelmää leimaa jäykkä sopimiskulttuuri ja työaikojen joustamattomuus, Saksassa yritykset järjestävät yritys- ja työpaikkatasolla työaikoja kysyntäpiikkien mukaan ottaen yrityskohtaiset tarpeet huomioon. Tässä käytetään hyväksi esimerkiksi juuri erilaisia työaikapankkiratkaisuja. Kertaluonteisista palkkaeristä ja työkohtaisesta palkkakehityksestä on myös mahdollista sopia yritystasolla, vallitsevan markkinatilanteen mukaisesti.

Vaikka uudistukset osuivat aikanaan kipeästi sekä tiukassa taloustilanteessa eläneeseen kansaan että liittokanslerin paikan linjastaan maksaneeseen Schröderiin, voidaan Saksassa nyt korjata uudistustyön satoa. Maan työmarkkinoista on tullut joustavammat ja kilpailukykyisemmät, eikä niillä esiinny juurikaan häiriöitä. Myös työtaistelut ovat harvinaisia, kun asioista sovitaan yhteisymmärryksessä paikallisesti.

Yhteisymmärrys ja luottamus ovat johtaneet myös siihen, että Saksassa on otettu käyttöön niin sanotut avaamislausekkeet, joilla pystytään poikkeamaan työehtosopimuksien vähimmäisehdoista tilanteissa, joissa jonkin alan kilpailukyky on merkittävästi heikentynyt. Työntekijät ovat suostuneet esimerkiksi väliaikaisiin palkanalennuksiin tai työajan lyhentämiseen, kun taas työnantaja on pidättäytynyt irtisanomisilta. Suomessa työmarkkinakeskustelussa ja yhteistoiminnassa ei juuri puhuta muusta kuin irtisanomisten määrästä. Saksassa asioista sovitaan.

Suomalaista työmarkkinajärjestelmää ohjailee edelleen vahvasti kansassa istuva ajatus siitä, että työpaikan pitää olla yhtä varma kuin 30 vuoden maksuajalle otetun asuntolainan maksuerien määrä ja markkinoiden heilahtelut eivät saa sitä horjuttaa. Viime kädessä on valtion tehtävä taata, että asuntolainan maksukyky säilyy. Muualla Euroopassa, etenkään suurkaupungeissa, harva esimerkiksi ostaa asuntoa omakseen ja työn perässä ollaan valmiita muuttamaan herkemmin kuin meillä. Vapailla markkinoilla toimivat yritykset eivät yksinkertaisesti voi sitoutua työntekijöidensä asuntolainan maksamiseen. Työmarkkinat eivät voi uusiutua ja pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, mikäli emme ole valmiita tekemään töitä työn – ei järjestelmän, työehtojen tai asuntolainan vuoksi.

Vanha kämppikseni on ehtinyt työskennellä useilla paikkakunnilla Saksan sisällä ja nauttii tällä hetkellä keikkatyöstään sekä elämästään Italiassa perheensä kanssa. Arjen ja elämisen onni on löytynyt niin Saksan itä- kuin länsipuolella yhtälailla kuin toisesta Euroopan maasta, vuokra-asunnosta ja määräaikaisesta työsopimuksesta huolimatta.

Olen seurannut sivusta hyvän amerikkalaisen ystäväni arkea siitä, kun lapsia on neljä, perheen isä on työtön, sairausvakuutusta ei ole ja äiti sairastaa keuhkosyöpää. Amerikkalaisen kulttuurin mukaisesti kysyttäessä everything is alright, mutta pintaa syvemmältä raaputtamalla olkapäälle olisi käyttöä useamminkin. Ihannevaltiomallit, talousopit ja kauneimmatkin ideologiat sortuvat kuin amerikkalainen unelma, kun ihminen ja elämä eivät toimikaan valitun kaavan mukaisesti.

Koko kansan hyvinvoinnin takana on aina hyvinvoiva ihminen. Kun lapsi perheessä sairastaa, vaikuttaa se väistämättä koko perheen arkeen. Sama sääntö pätee Eurooppaan, joka kipuilee tällä hetkellä suurten kasvukipujen äärellä. Unionilta puuttuu yhteinen suunta terveen ja sosiaalisesti hyvinvoivan Euroopan saavuttamiseksi.

Sosiaaliset ongelmat näyttäytyvät meille tuttavapiirissä ja katukuvassa sekä erityisesti veroprosentissa, sillä yhteiskunnan työkalut näiden hoitamiseksi maksavat pitkän pennin. Esimerkiksi Suomessa yksi nuorisopsykiatrian laitoshoitovuorokausi maksaa saman verran kuin opintotukikuukausi. Yhtälö on surullisen yksinkertainen: mitä huonommin Eurooppa sosiaalisesti voi, sitä kalliimmaksi ongelmien hoitaminen meille tulee ja mitä pidempi lasku on, sitä enemmän palveluita joudutaan karsimaan.

Kyllä, EU:ssa tarvitaan jäsenmaiden talouksien rakenneongelmien korjaamista, mutta samaan aikaan on huutava tarve painottaa enemmän myös terveydenhuoltoon ja koulutukseen tehtävien pitkäaikaisten investointien arvoa. Kyse on EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta. Taloutta ei saada kuntoon pelkkiä rakenteita laastaroimalla ilman ihmisen entistä vahvempaa huomioimista. Lujittamalla sitä sosiaalisen ulottuvuuden kivijalkaa, jossa eurooppalaiset voivat luottaa omaan koulutukseensa, omaan terveydenhuoltojärjestelmäänsä ja yhteiskunnan apuun silloin, kun ilman apua ei yksinkertaisesti pärjää, vahvistamme myös yhteisen taloudellisen hyvinvoinnin pohjaa.

EU:ssa yhteinen sosiaalipolitiikka tarkoittaa tällä hetkellä ihmisten elintason miniminormien täyttämistä ja erilaisten suositusten jakelemista. Syyttävät sormet eivät auta ketään parantumaan saati pysymään terveenä. Yhteinen sosiaalisten perusoikeuksien ja hyvinvoinnin ohjenuora määrittelisi jäsenvaltioille suuntaviivat siihen, milloin yhteiskunnan pitää auttaa ja minkälaisiin terveyspalveluihin jokaisen jäsenvaltion kansalainen on oikeutettu.

Vaatimalla samantasoisia euromääräisiä sosiaalietuuksia Kreikan ja Suomen kansalaisille, vaadimme itsemme hengiltä. Rakentamalla yhteisen sosiaalisen ulottuvuuden ja sosiaalisten perusperiaatteiden järjestelmän kaikille hyvinvointivaltion osa-alueille, viitoitamme sen tien, joka johtaa yhdenvertaiseen ja sosiaalisesti kestävään Eurooppaan. Pitämällä huolen siitä, että vastasyntyneen eliniänodote on korkea kaikkialla Euroopassa, ja että jokaiselta terveysasemalta saa laadukasta terveydenhoitoa takaamme, ettei kenenkään tarvitse lähteä perheensä luota hakemaan rajan takaa parempia rahallisia sosiaalietuuksia tai laadukkaampia hyvinvointipalveluita.

Kun EU-alueen talouspolitiikalle halutaan jatkossa luoda kantava perusta ja vahvistaa unionin kilpailukykyä, on lähdettävä liikkeelle terveen pohjan rakentamisesta. Tämä lähtee ihmisen hyvinvoinnista ja perustarpeiden turvaamisesta. Unionin on pystyttävä rakentamaan tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet pysyvään kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kaikille sen jäsenmaiden kansalaisille. Jokainen lapsi ansaitsee perheessä yhtäläisen kohtelun – kannustusta, huomiota ja välittämistä – vaikka kaikki eivät keinuun kerralla mahtuisikaan.

Suomea on jakanut tällä viikolla kaksi keskustelunaihetta: Julkkis BB ja Nokia-kaupat. Ainoa yhtenäinen linja uutisviidakosta on kansalaisten keskuudessa tuntunut löytyvän naapurimaan vauvauutisista. Madeleinen onnen puolesta ollaan yhteisesti iloisia, eilisen tähdet saman katon alla ja Nokia sen sijaan jakavat vahvasti mielipiteitä.

Salon tehtaan työntekijä kertoi uutisissa olleensa tähän asti töissä suomalaisessa yrityksessä, mutta nyt ei enää tiedä, onko työpaikalla tulevaisuutta kasvottomassa kansainvälisessä yhtiössä. Todellisuudessa Microsoftilla on Bill Gatesin myötä huomattavasti kasvollisemmat pääomistajat kuin pirstaleisista omistajaosuuksista koostuvalla, pääasiassa amerikkalaisten eläke- ja sijoitusrahastojen omistamalla Nokialla.

Nokian omistus ei ole enää vuosiin ollut suomalaisissa käsissä, mutta mielikuvissa vanha kumisaapastehdas elää edelleen niin suomalaisen kansantalouden kuin kansallisidentiteetinkin keihäänkärjen kiillottajana. Nokia on kiistatta ollut yksi tämän maan yrityshistorian kirkkaimpia tähtiä ja ansaitsee kaiken kunnioituksen, mutta eilisen menestyksellä ei makseta tämän päivän laskuja. Yritykseen on työntekijöiden keskuudessa uskottu niin paljon, että elämä on omakotitalotontista autolainaa myöten rakennettu tehtaalta saatavan palkkatulon varaan. Unelmat muuttuvat nopeasti taakoiksi, kun vapailla kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys siirtääkin toimintonsa kannattavampien ja kannustavampien pelikenttien ääreen.

Nokian ja Microsoftin kaupan myötä Nokian äly- ja peruspuhelinyksiköt tehtaineen sekä myynti- ja markkinointitoimintoineen siirtyvät amerikkalaisen yrityksen omistukseen. Nokialle jäävissä toiminnoissa työskentelee Suomessa 5 900 ja maailmanlaajuisesti noin 56 000 ihmistä. Microsoftille siirtyvässä matkapuhelinyksikössä Suomessa 4 700 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 32 000. Yritykset ovat merkittäviä työnantajia niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Nokia suunnittelee keskittyvänsä verkkorakenteisiin ja -palveluihin, kartta- ja paikkatietopalveluihin sekä teknologiakehitykseen ja -lisensointiin. Nokiasta tulee siis ensisijaisesti verkkoyhtiö. Tämä ei välttämättä ole huono siirto. Ruotsalainen Ericsson luopui matkapuhelimista ja on nykyään verkon hallintapalveluiden kiistaton johtaja, työllistäen Ruotsissa 17 000 ja maailmanlaajuisesti 110 000 työntekijää.

Yritykset kansainvälistyvät ja työt levittäytyvät ympäri maailmaa markkinoiden kysynnän mukaan. Sellaista lopputuotetta on vaikea keksiä, mikä kannattaisi tuottaa yhdessä tietyssä paikassa, kaukana markkinoista ja vielä kovilla työvoimakustannuksilla. Siksi myös työntekijöiden on oltava valmiita liikkumaan työn mukana.

Suomalaisten työntekijöiden ja työelämän on viimeistään nyt herättävä todellisuuteen työmarkkinoiden pelikentän muuttumisesta. Kun ennen saatettiin tehdä koko työura yhden työnantajan leivissä, on näistä vuosipäiväkultakelloista aika ajanut ohi jo kauan sitten. Suomalaista koulutusta, ammattitaitoa ja asennetta arvostetaan niin meillä kuin maailmalla. Kansainvälisyys ja työvoiman liikkuvuus ovat sekä vahvuus että mahdollisuus. Uhat ja heikkoudet ovat eniten esillä asenteissa ja ennakkoluuloissa. Suomi on hieno maa, mutta ei ainoa laatuaan.

Työelämän mahdollisuudet ja suomalaisen työn arvo eivät sammu, eivätkä edes himmene yrityskaupoilla, päin vastoin. Mielekkäin työ ja auvoisin arki ei välttämättä löydy kotimaan rajojen sisäpuolelta ja hyvä näin. Työntekijöiden ja työn liikkuvuus luo sekä ihmisille että yrityksille huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Pelikenttä on auki, loppu on kiinni pelaajien asenteesta.