VALIKKO

Omin sanoin

Aura-omin-sanoin

Olen intohimoinen matkustaja, hyvän kirjallisuuden, etenkin elämäkertojen sekä laadukkaiden tv-sarjojen ja elokuvien suurkuluttaja. Rakastan perhettäni, hyviä ravintoloita, suurkaupunkeja ja merenrantaa. Toiveeni on saada työskennellä kansainvälisen politiikan parissa ja asua mahdollisimman monessa eri maassa. Rentoudun sekä lataan akkujani juoksemalla ja treenaamalla kuntosalilla äänikirja tai hyvä musiikki iPodissani.

Synnyin Lappeenrannassa, jossa lapsuuden perheeseeni kuului äiti, isä ja kuusi vuotta nuorempi sisko. Äitini työskentelee koulutussuunnittelijana vapaan sivistystyön parissa ja isälläni on oma rakennusinsinööritoimisto. Lapsuuden ja nuoruuteni vapaa-ajat vietin pesäpallokentällä ja tanssiharrastuksen parissa.

Kiinnostuin politiikasta 15-vuotiaana päästessäni mukaan nuorisovaltuustoon. Luettuani Karl Marxin Pääoman ensimmäisen osan ja kahlattuani läpi puolueiden vaaliohjelmia liityin kokoomukseen. Poliittisen historian sekä erilaisten ajatusmallien ja ideologioiden tunteminen ovat aina olleet oman elämänkokemukseni lisäksi se pohja, jolle olen oman maailmankuvani ja poliittisen näkemykseni halunnut rakentaa. Vapauden ja vastuun välisen tasapainon tavoittelu sekä yksilönvapauden korostaminen nousivat minulle keskeisimmiksi puoluevalintani perusteiksi.

Lukion jälkeen suoritin asepalveluksen Tikkakoskella Ilmavoimien viestikoululla. Kotiuduin reservin kersanttina 2004, jonka jälkeen työskentelin Upinniemen varuskunnassa sopimussotilaana.

Opiskelin pääaineenani valtio-oppia Turun yliopistossa sekä Eurooppa-politiikkaa, johtamista ja poliittista historiaa Helsingin yliopistossa haaveenani EU-virkamiehen ura. Opintojeni ohella työskentelin Helsingin keskustan Stockmannilla myyjänä kuusi vuotta. Samalla suoritin kaksi opintoihini kuuluvaa työharjoittelua, toisen Euroopan Parlamentin Suomen-tiedotustoimistossa ja toisen Elinkeinoelämän valtuuskunnassa EVA:ssa.

Ennen valmistumistani vahvistin kielitaitoani ja Eurooppa-osaamistani lukemalla EU:n talous- ja ulkosuhdepolitiikkaa Saksassa Leipzigin yliopistossa. Ennen maisemanvaihtoa, ja valmistumiseni jälkeen, työskentelin eduskunnassa eduskunta-avustajana, josta siirryin keväällä 2012 helsinkiläiseen viestintätoimistoon työskentelemään EU-viestintään erikoistuneena viestintäkonsulttina ja projektipäällikkönä.

Elokuun alussa 2014 aloitin työt talous ja raha-asioista sekä eurosta vastaavan talouskomissaari Jyrki Kataisen kabinetissa Euroopan komissiossa. Marraskuusta 2014 lähtien työt jatkuivat uudessa komissossa työstä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaavan komission varapuheenjohtaja Kataisen kabinetin jäsenenä. Kesällä 2016 sain kutsun siirtyä puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin erityisneuvonantajatiimiin European Political Strategy Centreen (EPSC) viestintäneuvonantajaksi, jossa aloitin vastaavana tiiminvetäjänä 1.10.2016.

Eurooppa-politiikan tuntemus on minulle sekä olennainen osa työtäni, koulutustani että elämäntapa. Lisää arvoistani ja poliittisesta ajattelustani näillä sivuilla sekä blogissani. 

 

 

CURRICULUM  VITAE

Aura Salla 13.6.1984, Lappeenranta

KOULUTUS

9/2008–08/2011 Valtiotieteiden maisteri (VTM), Turun yliopisto Pääaine: Valtio-oppi, Poliittisen järjestelmän linja Sivuaineet: Johtaminen, Euroopan unionin tutkimus ja Poliittinen historia, Helsingin yliopisto
Pro gradu -tutkielma: Byrokratian ja Demokratian suhteen muutos Suomessa

3/2011–08/2011 Opiskelijavaihto, Leipzigin yliopisto, Saksa Euroopan Unionin talous- ja ulkosuhdepolitiikan maisteriopintoja

9/2000–6/2003 Ylioppilastutkinto, Kimpisen lukio, Lappeenranta

ARMEIJA

2003–2004 Ilmavoimien Viestikoulu, Tikkakoski Aliupseerikurssi, reservin arvona kersantti

TYÖKOKEMUS

10/2016– Euroopan komissio Komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin erityisneuvonantajatiimi / in-house think tank European Political Strategy Centre (EPSC), viestintäneuvonantaja / vastaava tiiminvetäjä

11/2014– Euroopan komissio Työstä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaavan varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen kabinetin jäsen

8/2014– Euroopan komissio Talous ja raha-asioista sekä eurosta vastaavan talouskomissaari ja varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen kabinetti

3/2012–7/2014 Recommended Finland Oy EU-viestintään erikoistunut viestintäkonsultti / projektipäällikkö

12/2010–3/2011, 08/2011–3/2012 Eduskunta Kansanedustajan avustaja

10/2010–12/2010 Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA

9/2009–12/2009 Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto

1/2005–11/2010 Stockmann, Helsinki

8/2004–12/2004 Puolustusvoimat Sopimussotilas

KIELITAITO

suomi, ruotsi, englanti, saksa

HARRASTUKSET

Historia, lukeminen, matkustaminen, kuntosali, juokseminen